Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Yöjunaksi kutsuttu asuinrakennus paloi tuhkaksi Kalevi Salmelan silmien edessä

Korkeakoskella syntynyt ja kasvanut monilahjakkuus Kalevi Salmela esittelee kuvakansioitaan ja alkaa kertoa. –Elettiin kesän kuuminta päivää vuonna 1966. Kello 16 olin juuri päässyt töistä ja kävelin kenkätehtaan portista ulos, kun palohälytys pärähti soimaan. Paksu musta savu nousi Kaunistolta, joka oli 78-metrinen puurakenteinen asuintalo ja tehtaan työntekijöille rakennettu. Salmela harrasti valokuvausta, ja kiiruhti kotiin niin nopeasti kuin pystyi. Kamera kaulassaan hän juoksi palopaikalle ja ryhtyi kuvaamaan. Ei mitään tehtävissä –Elin koko tapahtuman alusta aina raunioihin asti. Mitään ei ollut tehtävissä. Oli 30 asteen helle, ja pätsi kuumensi ilmaa entisestään. Aluksi rakennuksesta tuprutti kauhea savu. Asukkaita palasi työpäivän jälkeen kotiin, ja he koettivat pelastaa, mitä kerkesivät. Paljoa siinä ei ehtinyt tehdä, sillä palokunta ei päästänyt enää sisään romahdusvaaran takia. Salmela muistaa, miten palokuntalaiset suojelivat rakennuksia, jotka olivat 100 metrin päässä, että ne eivät syttyisi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Se oli iso roihu. Palokuntaa oli paikalla Tamperetta myöten. Kiinteistöä oli tapana kutsua yöjunaksi, sillä se oli pitkä ja muistutti junaa, kun sen ikkunoista loistivat iltaisin valot. Siinä oli avovintti, jonka lattiaa eristi sahanpuru päästä päähän. Mikään ei ollut pidättelemässä liekkejä. Suurpalossa menetti kotinsa 20 perhettä. Vaikka heidän joukossaan oli muutamia yksin asuvia, väliaikaista majoitusta tarvittiin kymmenille. Palon syy saatiin selville nopeasti. –Yksi kaveri jätti moponsa rakennuksen toiseen päätyyn ulkorakennuksen edustalle, ja syystä tai toisesta bensiini leimahti kuumana päivänä. Liekit sytyttivät viereisessä tallissa olleen auton, eikä sitä saatu sieltä pois. Siitä se alkoi. –Minä ja vaimoni ja moni muukin tunsimme kaverin. Samoin tunsimme useita kodittomiksi jääneitä asukkaita. Taitaa olla niin, ettei siitä joukosta ole enää jäljellä kuin jälkikasvua eri puolilla Suomea. Ei lopulta tainnut jäädä näille seuduille ketään. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Vuorokausi meni sammutustöissä ja jälkisammutuksessa. Kuvasin monta rullallista ja lähdin nukkumaan vasta seuraavana aamuna. Kaikki, mitä Kaunistosta jäi jäljelle, oli 12 savupiippua. Otin yhteyttä Viikkosanomiin ja lähetin sinne tulipalosta 2 kuvaa, jotka julkaistiin Helsingin Messuhallin kattopalosta kertovan uutisen yhteydessä. Muistoista syntyy maalauksia Kouluajoistaan asti Salmela on pitänyt piirtämisestä, ja hänen taiteelliset harrastuksensa ovat vieneet hänet Ruoveden Taideyhdistyksen jäseneksi. Salmelan kokoelmiin kuuluu laaja Korkeakosken paikallista rakennuskantaa kuvaava sarja, jota hän on valmistanut hiili-, pastelli-, tussi- ja akvarellitekniikoilla. –Maalaan omia lapsuuteni mielikuvia. Joidenkin taulujen inspiraationa on saattanut satunnaisesti toimia valokuva, mutta useimmiten ei. Muistelen, miltä maisemat ja rakennukset ovat näyttäneet ja rakennan muistini avulla kylää uudestaan. Vaimollani on tapana sanoa, että me elämme menneisyydessä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Rantasen parturirakennus oli Salmelan mukaan kyläkuvassa yksi oleellinen maamerkki. –Se toimi kunnan ilmoitustauluna, ja sen vieressä sijaitsi kaupparakennus ja antiikkinen bensamittari. Enää niitä ei ole olemassa. –Olen maalannut myös alamyllyn, joka oli poistettu käytöstä jo nuoruudessani. Se oli pitkään raunioina, ja lattiasta oli osia pois. Pojat kiipeilivät siellä salaa, olihan se erikoinen paikka. Lähistöllä oli myllärin asuinrakennus ja ylempänä vapaapalokunnan tanssilava. Näitä rakennuksia ei ole ollut enää aikoihin. Sukua Toivo Kuulalle Tanssilavasta Salmelalla on monta muistoa, sillä hänen taiteellisuutensa ulottuu myös musiikin puolelle. –Lava oli suosittu tanssipaikka 1950-luvulla. Kun ei ollut televisiota, perustimme poikien kanssa Korkeakosken rytmikerhon ja aloimme soittaa. Ensimmäinen soittokeikkani tapahtui 1957. Olin silloin 17-vuotias. Siitä lähtien olen ollut mukana paikallisissa yhtyeissä pelimanneista rautalankaan. Kuulun samaan sukuun kuin Toivo Kuula. Ehkä se musiikillisuus tulee sieltä. Tanssilavan viereen kahden koivun väliin pystytettiin aisakeinu, jonne väki kokoontui keinumaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Sitten tapahtui onnettomuus, ja poliisi lukitsi keinun vaijerilla. Pitkän aikaa keinu oli siinä ja lahosi paikalleen. Jossain vaiheessa koivut kaadettiin, ja lavakin purettiin. Joku yksityinen osti rakennuksen ja vei hirret omiin tarpeisiinsa. Elämäntyönsä graafisella alalla tehnyt Salmela on koonnut mittavasta valokuva- ja taidearkistostaan kuvakirjoja, joita Juupajoen kuntakin on hankkinut. –Muistot ovat mukavia. On kiva muistella. Entinen aika ei palaa, mutta olen sitä mieltä, että tällä alueella on edelleen hienoja mahdollisuuksia, joita voi käyttää matkailun kehittämiseen, Salmela innostuu. Edit. 12. maaliskuuta 2020 kello 11.15 vaihdettu otsikkoon sanojen ”Pohjoismaiden pisin puinen” tilalle ”Yöjunaksi kutsuttu”. Muutettu tekstiin ”Pohjoismaiden pisin” tilalle ”78-metrinen”. Katso lisää historiallisia kuvia Korkeakoskelta: