Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Taidekaupungin kasvatti

Olen pohtinut kuluneen viikonlopun aikana paljon, mitä taide minulle merkitsee ja miten siihen suhtaudun näin taidekaupungin kasvattina. Vastaus tähän ei kuitenkaan ole yksinkertainen tai helppo. Pohdin kiertäessäni tämän kesän Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyä lausahdusta ”Nähdäkseen lähelle, täytyy lähteä kauas.” Tämä on varmasti totta, ja avaa erilaista näkökulmaa asioille, kun niitä katsoo pidemmän välimatkan päästä. Itse koen kuitenkin näkeväni myös läheltä lähelle. Muistan yhä, kuinka tärkeä ja kiinteä osa kouluvuoden aloitusta oli Kuvataideviikkojen näyttelyssä vierailu. Toisille oppilaille vierailu oli hauska siksi, ettei tarvinnut istua koulunpenkillä, mutta itse muistan kokeneeni monenlaisia tunteita inhosta ihastukseen jo noina ensimmäisinä kertoina taiteen parissa. Noista vuosista on jo paljon aikaa, mutta nyt vasta ensimmäisen kerran mietin sitä, minkälainen merkitys jo tuolloin taidekasvatuksella on ollut. ”Pekilon näyttely herätti minussa jotain sellaista, mitä tunnen, mutten osaa pukea sanoiksi.” Me taidekaupungin kasvatit olemme kasvaneet yhdessä taiteen kanssa. Se on kulkenut aina rinnallamme ja sillä on aina ollut jokin merkitys tai rooli elämässämme. Mitä taide sitten minulle merkitsee, siihen en osaa vieläkään vastata. Mutta taide antaa minulle uusia näkökulmia, nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita erilaisessa valossa, saa pohtimaan sellaisia kysymyksiä, joihin minulle ei ole aiemmin ollut mielipidettä tai jotka eivät ole koskaan tulleet edes mieleeni. Koen, että taide rikastuttaa elämääni monella tapaa, vaikka en itse ole taiteellinen tai kiinnostunut valitsemaan kesälomakohteitani taidenäyttelyiden mukaan. Koen olevani se peruskuntalainen, jolla on oikeus ja mahdollisuus nauttia, saada elämyksiä ja ammentaa ympäröivää maailmaa toisen tekemää taidetta katsomalla ja kuuntelemalla. Ja saavuttaa tämä kaikki omassa kotikunnassa. Vaikka minusta ei ole tullut vuosien taideprässin aikanakaan kirjaimellisesti taidehörhöä, olen iloinen siitä, että olen kiinnostunut taiteesta ja tutustunut avoimin mielin paikalliseen tarjontaan. Olen vilpittömän iloinen myös siitä, että olen onnistunut antamaan lapsilleni kiinnostuksen siemenen taidetta kohtaan. Olen kiitollinen siitä, että tämän kesän Pekilon näyttely herätti minussa jotain sellaista, mitä tunnen, mutten osaa pukea sanoiksi.