Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kuoreveden Hallissa tarjolla omatoimirastit

Kuoreveden Kärjen viime kesän omatoimirastien suosio kannusti tarjoamaan suunnistuksen harrastajille ja siitä kiinnostuneille niitä myös tänä kesänä. Erityisesti nyt koronakeväänä omatoimirastit ovat olleet juuri se harrastus, joka koronan kannalta on riskiltään olematon. Kartoittajana ammattilaisen pätevä Raimo Pitkänen on tunnettu sekä suunnistuskarttojen tekijänä että vesistöjen mittaaja. Hän on niin viime kesän kuin tämänkin ratamestari. Tämän kesän rastireitistön ensimmäisen jakson Pitkänen teki metsään toukokuun puolessa välin ja se vaihtuu uuteen 17. kesäkuuta alkaen. Lähtöpaikka on lentokentän eteläpuolella kulkevan Halinkankaantien varrella, muutama sata metriä Töyräsjärven tien haarasta eteenpäin. Lähtöpaikalla on laatikko, jossa on karttoja suojakelmussa leimauskortteineen. Laatikossa on myös tiedot rastimääritteistä sanallisina, jos kartan rastisymbolit eivät ole tuttuja. Rastilla on pihtileimasimet, joilla rastin koodi lävistyy korttiin. Koronan vuoksi ohjeena on, että leimauksen yhteydessä käytetään vaikkapa karttasuojusta pihdin päällä estämässä suoraa kontaktia. Palautteen ja arvonnan vuoksi kortti kannattaa palauttaa lähtöpaikan laatikon korttilokeroon. Kaikkien leimauskortin palauttaneiden kesken arvotaan suunnistukseen liittyviä palkintoja. Kaikkien rastireitistöjen radat ovat noin reilun neljän kilometrin mittaisia, ja ratoja Pitkänen on luvannut tehdä tälle kesälle kaikkiaan neljä noin kuukauden välein. Radoilla on mahdollisuus valita myös helppokulkuisia reittejä, kuten polkuja ja ojanreunoja. Alueelle on tosin tullut uusia hakkuita, jotka eivät aina ole parasta tannerta tossujen alla. Pitkänen on kartoittanut radan kulkureittiä tarkistaen ja uudet linjataan aiemmista erilaisiksi. Tulevaa kesä-heinäkuun rataa kiertäville Pitkänen suosittaa pilke silmäkulmassa ottamaan ämpärin mukaan suomuurainten keräilyä varten. Alueella saattaa olla sopivia soita. Suunnistuskarttojen teko on mielenkiintoinen harrastus, joka tosin kysyy valmiutta tarpoa tuntikausia maastossa. Pitkänen kaavailee jälkikasvun turvaamiseksi ilmaista koulutuspakettia suunnistuskarttojen tekoon, kun on koronasta päästy. Koulutuksessa käydään läpi tausta-aineistot, joita nyt käytetään. Tarkoitus on antaa tietoa siitä, mitä kartoitus nykyään on. Omatoimirastien lähtöpaikka on lentokentän eteläpuolella kulkevan Halinkankaantien varrella, muutama sata metriä Töyräsjärven tienhaarasta eteenpäin. Kuvassa Raimo Pitkänen tarkistaa karttojen riittävyyden lähtöpaikalla.