Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Koillis-Pirkan Kiekon ja Liettuan yhteistyö jatkuu aktiivisena

Koillis-Pirkan Kiekon valmentajat Hannu Salmi ja Sami Laukka lähtevät kesäkuun lopussa viemään suomalaista kiekko-osaamista Liettuan pääkaupunki Vilnaan. Kutsu valmentajille tuli yhteistyöseura Geležinis Vilkasisilta. – Olemme otettuja kutsusta ja siitä, että ne tulivat henkilökohtaisesti meille, kertoo Salmi. – Liettua on osoittanut erittäin voimakkaan halun kehittyä jääkiekkomaana ja se, että seuramme pääsee tähän mukaan, avaa ovia monelle pelaajalle ja seuratoimijalle, kuten tämäkin kutsu osoittaa. Salmen mukaan leirillä on kaksi ikäkategoriaa, 2007 ja nuoremmat sekä 2006 ja vanhemmat. Leiri kestää viisi päivää ja se on niin sanottu pro-leiri eli taso on maan parhaimmistoa ikäluokissaan. – Reissun aikana keskustelemme lisää myös yhteistyön kehittämisestä ja muun muassa siitä, että joko ensi syksynä nähdään Liettuan pelaajia KPK:n paidassa, jatkaa Salmi. C-junioreiden matka peruuntui Huhtikuulta KPK:n toiminnanjohtaja Anne Innanmaa kertoo, että KPK:n C-junioreiden reissu huhtikuun alussa Latviaan ja Liettuaan peruttiin koronaviruksen. Joukkueen oli alkuperäisen aikataulun mukaan tarkoitus pelata harjoitusottelu Riikassa Volvo-areenalla ja jatkaa siitä matkaa Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan, jossa vastassa olisi ollut joukkueita Liettuasta, Latviasta ja Valko-Venäjältä. – ”Ryöstöretki Balttiaan” niin kuin joukkueen pelaajat olivat sen nimenneet, on nyt siirretty mahdollisesti elokuulle. Reissun nimeämisen taustalla on tappio Liettuan joukkueelle kotiturnauksessa joulukuussa, taisi ottaa koville, naurahtaa Innanmaa. Leirejä ja turnauksia tulossa Ensimmäinen yhteistyö etappi eli Art Town Hockey Tournament joulun välipäivinä onnistui Innanmaan mukaan loistavasti. – Andrejus Jadkauskas Geležinis Vilkasista oli kehunut järjestelyitä ja olosuhteita parhaaksi turnaukseksi, missä hän on junioreiden kanssa ollut. Myös seuran ystävällisyys oli jäänyt hänen mieleensä. Hän on yksi ystävyysseuran päävalmentajista ja on aikaisemmin pelannut Liettuan maajoukkueessa eli hänen näkemyksensä on meille kyllä aika kova hatunnosto, jatkaa Innanmaa. –Ensimmäinen turnaus poikii nyt hedelmää, olemme keskustelleet heidän kanssaan kahden kansainvälisen turnauksen järjestämisestä vielä tänä vuonna, myös leiri heidän junioreilleen on mahdollista, katsotaan mihin maailmanmeno menee, lopettaa Innanmaa. Geležinis vilkas on perustettu vuonna 2004. Seuran ja koulun päätehtävänä on edistää jääkiekkoa ja järjestää lasten vapaa-ajan aktiviteetteja. Koulussa työskentelevät Liettuan kokeneimmat jääkiekkovalmentajat, jotka ovat myös edustaneet Liettuan jääkiekkomaajoukkuetta. Myös Liettuan jääkiekko maajoukkueet U18–U20 koostuu suurimmalta osin Geležinis vilkasin pelaajista ja opiskelijoista. KPK allekirjoitti yhteistyösopimuksen seuran kanssa syksyllä 2019.