Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ponnistus yhden sarjatason yli - Atro Leppänen hyppäsi rohkeasti Hämeen II divisioonasta suoraan valtakunnalliseen Mestikseen

Tutut treenit Pirkkalassa on takana ja Atro Leppänen kääntää autonsa nokan kohti Kolhoa. Säännöllinen ja määrätietoinen harjoittelu on 21-vuotiaalle jääkiekkoilijalle tuttua, sillä jo viime vuonna ennen jääharjoituksia mies harjoitteli viidesti viikossa. Harjoittelu palkittiin, sillä mies kirjoitti try out -sopimuksen Mestiksessä pelaavan KeuPa HT:n kanssa ja pelasi loppukaudesta itsensä pelaavaan kokoonpanoon. Se oli poikkeuksellisen kova suoritus vielä edelliskaudella mänttäläisessä Koillis-Pirkan Kiekossa (KPK) II divisioonaa pelanneelta nuorelta mieheltä. –  Vaikka olen harrastanut paljon muitakin lajeja, jääkiekko nousi niistä rakkaimmaksi. Sain hyvät valmennusohjeet, joiden avulla lähdin kehittämään fyysisiä ominaisuuksia ennen jäille menoa. Vauhti Mestiksessä on kuitenkin aivan eri maailmasta kuin II-divisioonassa, Leppänen vertailee. Leppänen teki ensiesiintymisenä KPK:n edustusjoukkueessa kaudella 2015– 2016. Monen katseet kiinnittyivät taitavasti liikkuvaan nuoreen pelaajaan, joka uskalsi tehdä kiekon kanssa tilanteeseen nähden rohkeita ratkaisuja. Kausien edetessä Leppänen alkoi saada yhä enemmän vastuuta pelaamisesta kausilla 2017– 2018 ja 2018– 2019 mies oli yksi joukkueensa parhaita pistemiehiä. Mestis-ura käynnistyi upeasti Imatralla Rohkeutta vaati sekin, että mies otti itse yhteyttä Mestiksessä pelaavaan KeuPa HT:hen ja tarjoutui näytille joukkueeseen. Taustalla oli otteluita vain III- ja II divisioonasta. –  Halusin kokeilla, mihin rahkeet riittivät. Asetin selkeäksi tavoitteeksi päästä pelaamaan avauskokoonpanoon. Alku olikin hyvä, kun tein urani ensimmäisessä Mestis-pelissä maalin Imatralla Ketterää vastaan. Sain kiekon Tervon Samulin selän taakse. Siitä olen ohi mennen miehelle kuittaillut, Leppänen nauraa. Vauhdikkaan alun jälkeen Mestiksen arki tuli nopeasti Leppäselle eteen, eikä pelipaikka ollutkaan enää itsestäänselvyys. Pelinopeus, kurinalaisuus ja ehkä myös miehen ”vain” II-divisioonatausta vaikuttivat, että hän ei pukenut pelipaitaa päälle loppusyksystä. Moni olisi lannistunut, Leppänen ei. –  Tiedostin, että töitä pitää tehdä ansaitakseen pelipaikan. Loppukaudesta pääsin takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Ensi kaudella tavoite on saada aiempia kausia isompi rooli joukkueessa. Viime kaudella puolustajana Mestiksessä tehot 3+4 tehneen Leppäsen vahvuuksia ovat hyvä luistelu ja pelisilmä sekä nopea reagointikyky. Nykyjääkiekon konemaisesta kurinalaisuudesta poiketen KPK:n kasvatti pystyy tekemään paineen alla rohkeita ratkaisuja, joita moni ei osaa odottaa. Joskus ehkä liiankin rohkeita, joista viime kaudella silloin tällöin syntyi vaarallisia tilanteita myös omaan päätyyn. Miestä ei ole kuitenkaan kahlittu tiettyyn rooliin, vaan on pelityyliltään virkistävä poikkeus, joka elää edistääkseen peliä, ei selviytyäkseen vaihdossa. Tulevalla kaudella miehellä on hyvä mahdollisuus läpimurtoon. –  KeuPa HT on hyvissä käsissä. Uskon, että menemme pitkälle ensi talvena; valmennuksesta se ei jää kiinni. Tulevalla kaudella Ketterä, IPK ja TuTo ovat vahvoja. Heitä vastaan on ollut mukava pelata, sillä ottelut ovat olleet vauhdikkaita ja tasokkaita. SaPKo oli ainakin viime vuonna vaikea vastus, sillä he eivät antaneet tilaa eikä aikaa kiekolliselle pelaajalle. Tulevaisuuden haave jääkiekkoilijan ammatti Kaukalon ulkopuolella Leppäsen harrastuksiin kuuluvat liikunta kaikissa muodoissaan. Tennis ja golf ovat kiekon jälkeen mieleisimmät lajit. Myös haku opiskelujen pariin on ajankohtainen. –  Kaupan ala kiinnostaa. Aion hakea yliopistoon tai ammattikorkeakouluun kaupallisille aloille, sillä pitäähän joku siviiliammatti olla, urheilu-ura päättyy kuitenkin joskus. Haaveena on, että pääsen vielä kokeilemaan liigajäitä. Olen ainakin valmis tekemään paljon työtä sen eteen, että kiekkoilen ammatikseni Suomessa ja ehkä ulkomailla, pohtii Leppänen. Vapun jälkeen Leppänen muuttaa kesäksi Tampereelle. Peruskuntokauden treenit sujuvat aerobisten lenkkien ja saliharjoitusten merkeissä. Koronavirus ei pyöri ajatuksissa päällimmäisenä, mutta sen olemassaolo saa miehen pohtimaan tekemisiään. –  Ei korona pelota, mutta eihän sitä tiedä koskaan, mitä tapahtuu. Pitää yrittää elää niin, ettei tieten tahtoen altistu taudille. "KeuPa HT on hyvissä käsissä. Uskon, että menemme pitkälle ensi talvena; valmennuksesta se ei jää kiinni."