Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ihmisyyden virtaa

Pyhäjoki soljuu hiljaa Pekilon suuren salin yllä. Tuhansista valkoisista seppelenauhoista muodostuva joen suvanto liikkuu tuulen vireen mukana. Kuvanveistäjä Hanna Vihriälän teos Pyhäjoki, Suvanto pienet yksityiskohdat muodostuvat massiiviseksi, mutta hennoksi kokonaisuudeksi. Teos on vaatinut suuren määrän käsityötä ja toistoa. Tyhjät, muistosanoja vailla olevat nauhat muodostavat Pyhäjoen pohjan muotoja. Teos on osa Vihriälän perhehistoriaa ja on omistettu taiteilijan isän muistolle. Isä toivoi vielä ennen kuolemaa kuulevansa Pyhäjoen äänen. Mäntän kuvataideviikkojen monet teokset käsittelevät ihmisen vaikutusta luonnontilaan ja ympäristöön. Näyttelyn nimeä Ihmisen aika on käsitelty ilmastonmuutoksen näkökulmasta, mutta mielestäni Vihriälän teoksessa ihmisen suhde luontoon näyttäytyy katsojalle ihmisten välisten suhteiden synergiana. Surunauhat muistuttavat menneistä, rakkaista ja yhteisistä muistoista. Antiikin Styks-joen tavoin Pyhäjoki kuljettaa rakkaamme tuonpuoleiseen. Välillä näyttelyhallissa on kuitenkin niin rauhallista, että jopa tuulenvire pysähtyy. Kevyesti soljuva suvanto muuttuu yhtäkkiä hyvin raskaan näköiseksi. Tunnelma muuttuu painostavaksi. Mitä tapahtuu, jos Pyhäjoen suvannossa ei enää käykään pieni elämää eteenpäin kuljettava virtaus, vaan se kuivuu? Nykyisin Pyhäjoki on valjastettu sähköntuotantoon. Veden laadun huononeminen joessa on hävittänyt sieltä eläimistöä. Lohikaan ei enää nouse kutemaan kuohuihin. Elämmekö siis jo aikaa, jolloin manalan virta muuttuu todellisuudeksi? Jos elämän ja toivon sijaan joki kuljettaakin vain kuolemaa. Minne muistomme ihmisistä ja ihmisyydestä virtaavat, jos virtaus pysähtyy? Vihriälän teos on enemmän kuin Pyhäjoen esitys ja taiteilijan henkilökohtaisen surun käsittelyä. Yhdistettynä näyttelyn teemaan se pakottaa ihmisen pohtimaan omaa suhdettaan luontoon ja elämään. Onko ihmisen aika vajota pohjamutiin vai jatkaa virtaamista elämässä eteenpäin?