Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Liikenne 12

Liikenneverkkomme vaatii pitkäjänteistä huolenpitoa. Väylien on oltava kunnossa päivittäisiä liikkumistarpeita varten ja turvattava saavutettavuutemme myös tulevaisuudessa. Nämä ovat peruselinehtoja niin asumiselle, työssäkäynnille kuin elinkeinoelämälle ja sen kehitykselle. Olen mukana liikenne- ja viestintäministeriön asettamassa 12-vuotisen liikennesuunnitelman ohjausryhmässä, jonka tehtävänä on linjata suunnitelman tavoitteet ja ohjata suunnitelman toimenpideohjelman valmistelua. Parlamentaariseen ryhmään on kutsuttu edustus kaikista eduskuntaryhmistä, ja ryhmää johtaa liikenne- ja viestintäministeri. Suunnitelman yhteiskunnalliset päämäärät, Suomen kilpailukyvyn edistäminen, alueiden elinvoima ja saavutettavuus, liikennejärjestelmän yhteiskuntataloudellinen tehokkuus sekä ilmastonmuutoksen torjunta, ovat yleisesti kannatettuja lähtökohtia työlle. ”Perustienpidon raha on meille erityisen suuressa arvossa.” Liikenne 12 -hankkeessa valmistellaan ja hyväksytään tarkemmat päämäärät, tavoitteet sekä talouden raamit. Työn on tarkoitus valmistua keväällä 2021. Tiestömme ja raiteidemme korjausvelka on kasvanut 2.8 miljardiin euroon. Vuonna 2019 Pirkanmaan ELYstä arvioitiin paikatun 50 000 päällystereikää. Leudon talven ansiosta tiestön kunto on heikentynyt. Perustienpidon raha on meille siis erityisen suuressa arvossa. Alueellisesti tärkeät kohteet, kuten kantatie 58 ja valtatie 9, Haapamäen-radan raidepilotti sekä radan sähköistys on oltava esillä yhteistuumaisina, perusteltuina kokonaisuuksina, unohtamatta seutu- ja yksityisteiden merkitystä. Siten niiden eteneminen osana Liikenne 12 -suunnitelmaa varmistetaan parhaiten. Suunnitelman kokonaisuus on massiivinen niin rahallisesti, kuin hankkeiltaan, ja voitaneen olettaa, ettei kaikki etene myöskään niin kuin Strömsössä. Jokaisen uuden hallituskauden alussa suunnitelman tila ja eteneminen tarkastellaan. Ennen kaikkea olemme luomassa yli hallituskausien kestävää yhteistä näkemystä ja suunnitelmaa liikenneverkkojen hoitamisesta. Kirjoittaja on kansanedustaja Mänttä-Vilppulasta.