Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

KMV-lehti 30 vuotta sitten: Loilanniemi-hanke uudelle kierrokselle

KMV-lehden saamien tietojen mukaan Adrian de Boonin lomakyläketju Creation & Recreation on vetäytymässä Loilanniemen-hankkeesta. Projektia ei vastoinkäymisistä huolimatta ole haudattu, vaan hankkeen etenemisen turvaamiseksi sen taakse ollaan etsimässä uusia sijoittajia. Projektia vie edelleen eteenpäin hanketta varten perustettu Rex Servantes Oy, jonka toimitusjohtaja on vilppulalainen Risto Sirén . Vilppulan kunnanhallitus käsittelee ensi viikolla Loilanniemi-hankkeen tilannetta ja muuttuneista suunnitelmia, joista ei vielä ole kerrottu julkisuudessa. Hankkeen jatko tulee osaltaan riippumaan myös kunnanhallituksen päätöksistä. Ensi viikolla selviää, vaatiiko hanke kunnalta myös rahallisen osuuden lisäämistä.