Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Euroopan halki ja tuonelan virran rannalle

Sairaalapastorina ja kirjailijana tunnetun Teemu Paarlahden reviirit ovat laajat: Suomesta matkataan Venäjälle ja Eurooppaan. Matkaa riittää myös syvyyssuunnassa, kun arjesta poiketaan tuonelan virran rannalle, jalkoja tuossa ikuisessa virrassa viruttelemaan. Kirjan ensimmäinen matka, eli slow train, on ratapäiväkirja vuodelta 1981. Se kertoo Paarlahden ystävänsä kanssa tekemästä raidesurffauksesta halki Euroopan. Päiväkirjamerkinnöistä koostuvassa interrail-päiväkirjassa on tuoreutta, vaikka se on reilusti yli 30 vuotta sitten kirjoitettu. Tuoreus tulee nuoren ihmisen näkökulmasta, kun kokemukset ovat ensikertaisia. Ajankuvaa ja pohdintaa elämästä livahtaa paikkojen ja matkan vaiheiden kuvailun väliin, ihan sopivasti. Toinen matka on bussimatka Kaliningradiin vuonna 2008, entisen työtoverin kanssa. Se jää sivumäärältään lyhyemmäksi ja tunnelmaltaan etäisemmäksi, kuin kirjan ensimmäinen ja kolmas osa. Kolmas matka kertoo aivoverenvuodosta toimintakuntoiseksi ja kynän varteen kykeneväksi toipumisesta. Tuo matka oli sukua sille matkalle, jonka jokainen meistä tekee aikanaan, yksin. Paarlahti tekee kirjassaan matkan keskeltä elämää, katselemaan tuonelanvirran pyörteitä ja miettimään, ei niinkään kuolemaa, vaan elämää. Hengellisyys on aiheesta ja tekijästä huolimatta, tämän kolmannen matkan ja myös muiden matkojen pohdinnoissa paarilahtimaista, niukkaa ja karua, suhde olemassaoloon tuntuu Paarlahdella olevan hyvin käytännöllinen. Paarlahti on ollut sanankäyttäjä jo nuorena, myöhemmästä puhumattakaan. Kerrontaa katkovat huomiot asioista ja maailman todellisuudesta ja välillä pilkahtaa esiin luonnollinen huumori, joka ei ole päälle liimattua, vaan asioiden synnyttämää, tunnettua ja koettua. Kirjoittajana Paarlahti tuntuu olevan jonkinlainen, no, ehkäpä konservatiivinen radikaali. – Syntyi kirja, jota kirjoittaessani sekä itkin että nauroin. Opiskelin sitä, miten elämässä ei ole pistettä, johon voi palata, vaan jokainen eletty päivä kulkee mukana. Havaitsin myös, miten se nuorimies, joka katseli elämää kesällä 1981 paljon mistään tietämättä ja se bussikulkuri, joka matkusti Kaliningradiin käydäkseen filosofi Immanuel Kantin haudalla, molemmat sällit ovat edelleen osa minua, kertoo Paarlahti.