Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Lähes 10 vuoden urakka toi tohtorin hatun – Harri Mäcklin pohti väitöksessään esteettistä uppoutumista

Minne me menemme, kun uppoudumme hyvään elokuvaan tai vangitsevaan maalaukseen? Mitä tarkoitamme ilmaisulla, että taideteos avasi uuden maailman tai imaisi sisäänsä? Nämä kysymykset saivat Mäntästä kotoisin olevan, nykyisin Helsingissä asuvan Harri Mäcklinin , 31, kiinnostumaan ja pohtimaan tohtorin väitöskirjassaan esteettisen uppoutumisen kokemusta. –  Kiinnostuin siitä, mitä tällaisilla ilmauksilla tarkoitetaan, sillä toisaalta esimerkiksi vangitsevaa maalausta tai hyvää elokuvaa katsoessa voi unohtaa kaiken ympärillään, mutta toisaalta taas emme konkreettisesti voi astua sisään maalaukseen tai elokuvaan. Mihin siis menemme kun uppoudumme taideteokseen?, Mäcklin kertoo. Mäcklin lähti ratkomaan kysymystä fenomenologiaksi kutsutulla filosofisella menetelmällä, mikä tutkii eletyn kokemuksen rakenteita ensimmäisen persoonan näkökulmasta. – Väitökseni lähtökohta oli ajatuksessa, että inhimillinen kokemus on aina paikkasidonnaista: löydän itseni aina ”täältä”, keskeltä maailmaa, eikä kokemuksia voi irrottaa maailmasta, johon ne sijoittuvat, Mäcklin selventää. Mäcklinin tutkimuksen pääväite oli, että esteettisessä uppoutumisessa ei ole kyse siirtymästä yhdestä paikasta toiseen eli arkimaailmasta teoksen maailmaan, vaan muutoksessa kokijan paikkatietoisuudessa: uppoutumisessa käännyn poispäin arkimaailmasta kohti teoksen maailmaa, johon en voi koskaan astua. –  Tämä kääntyminen aiheuttaa kokemuksen tasolla eräänlaisen väliin putoamisen, jossa kokijan käsitys ajasta, tilasta ja paikasta nyrjähtää hetkeksi sijoiltaan. Väitöstutkimuksessani esitän yksityiskohtauksen kuvauksen siitä, mitä esteettisessä uppoutumisessa tapahtuu, Mäcklin kertoo. Mäcklinin mukaan esteettisen uppoutumisen kuvauksia on esitetty vuosisatoja, ja etenkin nykytaiteen yhteydessä puhutaan usein siitä, miten teos pyrkii synnyttämään uppoutumiskokemuksen. Mutta tutkimuskirjallisuutta aiheesta on vähän. – Väitöskirjani on tietääkseni ensimmäinen systemaattinen esitys esteettisen uppoutumisen fenomenologisesta rakenteesta, Mäcklin toteaa. Vastaväittäjä Oslosta Mäcklinin väitöstilaisuus oli tammikuussa ja hänen vastaväittäjänään toimi aiemmin väitöskirjan toisena esitarkastajana ollut Oslon yliopiston filosofian apulaisprofessori Ingvild Torsen . Väitöstilaisuuden alussa Mäcklin piti lyhyen johdannon tutkimuksestaan, minkä jälkeen vastaväittäjä alkoi käydä läpi väitöksestä esiin nousseita kysymyksiä. –Väitöstilaisuus sujui mielestäni oikein hyvin. Jännitin tilaisuutta hirveästi etukäteen, mutta jännitys oikeastaan laukesi jo ennen tilaisuuden alkua, kun tapasin vastaväittäjäni, Mäcklin kertoo –  Tilaisuus ei ollut ollenkaan sellainen hiillostus kuin usein kauhutarinoissa kuulee, vaan ennemmin siinä oli kyse kollegiaalisesta keskustelusta, jossa vastaväittäjä nosti esiin parannusehdotuksia, joita voin jatkotutkimuksia tehdessä ottaa huomioon. Mäcklinistä primustohtori Mäcklin valittiin valmistumisensa jälkeen myös Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootion primustohtoriksi. Filosofisen tiedekunnan promootio on Suomen vanhin ja suurin akateeminen juhla, jonka juuret ulottuvat 1640-luvulle. Promootiossa valmistuneet maisterit ja tohtorit saavat oikeuden käyttää oppiarvonsa tunnuksia, jotka ovat maistereilla laakeriseppele ja sormus, tohtoreilla hattu ja miekka. Valmistuneiden joukosta valitaan etevin maisteri ja tohtori eli primukset, joiden tehtävänä on vastata ennen promovoinnin alkua tiedekunnan esittämiin kysymyksiin. – Minulle esitetty tohtorinkysymys käsitteli esteettisen kokemuksen merkitystä nykymaailmassa, ja koska vastaukseni tyydytti kysymyksen esittäneen professorin, valmistuneet tohtorit voitiin promovoida, Mäcklin kertoo. Tohtoriksi valmistuminen päätti Mäcklinin syksyllä 2009 alkaneet opinnot Helsingin yliopistossa. Hänen pääaineensa oli estetiikka ja sivuaineina teoreettinen filosofia, taidehistoria, klassinen kreikka ja latina. Hän erikoistui opinnoissaan saksalaiseen ja ranskalaiseen nykyfilosofiaan sekä estetiikan historiaan. Haaveena opettajan paikka yliopistossa Nyt kun tohtorin paperit ovat taskussa, ovet ovat avoinna työelämään. Mäcklin kertoo saaneensa Koneen säätiöltä postdoc- eli väitöksen jälkeisen tutkimuksen apurahan, jonka turvin hän pystyy tekemään seuraavat kolme vuotta täyspäiväistä tutkimustyötä. Sen lisäksi hän opettaa estetiikkaa Helsingin yliopistossa ja Aalto-yliopistossa sekä toimii kuvataidekriitikkona Helsingin Sanomissa . – Koen tämänhetkisen työni hyvin mielekkäänä, ja haluaisin ehdottomasti jatkaa tutkijanuralla. Olen parhaillaan valmistelemassa päivitettyä versiota väitöskirjalleni, jolle toivon löytäväni kansainvälisen kustantamon, Mäcklin kertoo. Suurin haave Mäcklinillä on saada vakituinen opetusvirka yliopistosta, mutta hänen alallaan paikkoja on hyvin vähän. Toiveena hänellä olisi jäädä pääkaupunkiseudulle, mutta hän on avoin muillekin mahdollisuuksille. – Jos mielekästä työtä on tarjolla muissa suomalaisissa yliopistokaupungeissa, olisin toki valmis harkitsemaan muuttoa. Akateeminen työ on myös hyvin kansainvälistä, ja tulevaisuudessa muutto ulkomaille ainakin vähäksi aikaa on hyvin todennäköistä. Suomen ohella olen seurannut etenkin muiden Pohjoismaiden sekä Saksan ja Itävallan työmahdollisuuksia, Mäcklin kertoo. Ulkomaille lähtö tutkimuksen parissa on Mäcklinin mukaan toteutumassa jo nyt, sillä hän kertoo lähtevänsä loppuvuodesta muutamaksi kuukaudeksi Kööpenhaminaan tutkijavaihtoon.