Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kapustarinnan ikävä

Kolme vuotta sitten tein kalenteriini viidentoista minuutin itkemistaukoja. Pienellä rastilla tapaamisten väliin merkittyjen taukojen aikana kävin milloin minkäkin nurkan takana itkemässä väsymystäni, vain kootakseni itseni taas seuraavaa työtehtävää varten. Vuosien tiivis työtahti oli vetänyt minut imuunsa. Minusta oli tullut kiireisen kaupungin kylkiäistuote, päättömästi paikasta toiseen sinkoileva suorittaja, joka uskoi työn tarjoavan elämälle tarkoituksen. Vaan kun eräänä päivänä ei viisitoista minuuttia enää riittänytkään ryhdin suoristajaksi, oli minun jäätävä peilaamaan kuvajaistani porttikongin kiviseinästä. Hetkestä, jossa ymmärsin oman jaksamiseni rajan, alkoi kipeän itsetutkiskelun aika. Noiden kuukausien aikana palasin ajatuksieni alkulähteille ja sinne, missä minulla oli kevyempää hengittää. Minä palasin Mänttään. Seisoin pitkää iltaa hautausmaan porttien vierellä, katselin vakavana tehtaan piippua ja kävelin alkusyksyn kylmään järveen. Istuin rantakivetyksellä ja varpaitani kipristellen opettelin elämään uudelleen. "Hetkestä, jossa ymmärsin oman jaksamiseni rajan, alkoi kipeän itsetutkiskelun aika.” Eräänä päivänä kirjaston pihassa oli poistokirjojen alennusmyynti. Silloin löysin hyllyltä teoksen, jota olin etsinyt vuosien ajan. Lukuisten antikvariaattien ja tuloksetta koluttujen kirjakauppojen jälkeen, Veikko Haakanan runokirja lähti mukaani 25 sentillä. Haakana, josta oli tullut uuden, rauhallisemman elämäni sanoittaja, kirjoitti runossaan: minussa on tämä kapustarinnan ikävä. Tuo ajatus mielessäni nousin Serlabussiin, jatkaen matkaani junalla pohjoiseen, niin kauas kuin raidetta riitti. Kahta päivää myöhemmin seisoin aution tunturin huipulla. Tunturin hiljaisuudessa saatoin ymmärtää, kuinka minunkin sisälläni elää tuo sama kapustarinnan ikävä. Kapustarinnan laulu kuulostaa itkulta. Se on kuin pientä, hentoa nyyhkintää, jota kiireinen kulkija ei aina edes huomaa. Vaan ei kapustarinta sure. Ei se surua itke, vaikka se ihmiskorvaan siltä kuulostaisikin. Kapustarinta laulaa, saa runoilijat runoilemaan. Kapustarinta laulaa itkuista lauluansa, jotta jonakin päivänä, kuin odottamatta, avaa joku murheellinen runokirjan ja löytää sen riveiltä kadotetun kaipuunsa elämään. Lopulta se on hyvin yksinkertaista. Ei tarkoitus ole työssä. Tarkoitus on elämässä. Siinä, että uskaltaa itkeä sydämensä painolastit puhtaiksi.