Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Gilanin muotokuvanäyttely jatkuu ja kasvaa Myllyrannassa

Elokuun kahdeksas päivä Myllyrannassa avattu muotokuvanäyttely on ollut menestys. Vaikka mitään virallisia kävijämääriä ei ole, arvelee Myllyrannan omistaja ja kaikki teokset maalannut Ronny Gilan näyttelyssä käyneen tähän mennessä yli tuhat vierailijaa. Vanhan myllyrakennuksen alakertaan sijoittuva näyttely on täydentynyt kaiken aikaa ja tällä hetkellä esillä on jo liki 80 teosta eri tavalla Mänttä-Vilppulaan liittyvistä henkilöistä. Kaikki esillä olevat henkilöt on maalattu yhdestä tai useammasta kuvasta. – Yllättävän paljon kävijöitä on ollut muualta kuin omalta paikkakunnalta ja monet ovat ihmetelleet, kuinka monta valtakunnallisesti tunnettua henkilöä on lähtöisin täältä, kertoo Gilan. Hän on jatkanut teosten maalaamista viime keväästä lähtien. Idea niiden tekemisestä tuli koronapaussin aikana, kun piti keksiä jotain mielekästä tekemistä. Gilan on itsekin hiukan yllättynyt, kuinka uusia potentiaalisia maalattavia ilmaantuu jatkuvasti. Itse asiassa hän saa jatkuvasti ehdotuksia ihmisistä, joiden kuvan joku tai jotkut haluaisivat nähdä. – Minulla on vielä työn alla muutamia kasvoja, mutta kyllä nyt ollaan jo loppusuoralla. Työn alla olevat teen valmiiksi, mutta seuraava projekti on jo odottamassa, sanoo Gilan paljastamatta tässä vaiheessa tarkemmin seuraavan projektin sisältöä. Hän on päättänyt pitää näyttelyn avoinna Myllyrannan aukioloaikoina niin pitkälle syksyyn kuin kelit sallivat. Jo viime talvena myllyrakennus oli suljettu ja ilmeisesti näin käy myös nyt. Kaikki tällä hetkellä myynnissä olevat tavarat sopivat Veturitallin tiloihin ja se on avoinna läpi talven. Gilan on kuitenkin valmis neuvottelemaan yrittäjien kanssa tilojen vuokraamisesta edullisesti, lähes lämmityskustannusten hinnalla. Tämä mahdollistaisi myllyrakennuksen aukipitämisen läpi talven ja tosi lisäaikaa myös näyttelylle. Mikä mahtaa olla esillä olevien kuvien kohtalo sen jälkeen, kun näyttely enemmin tai myöhemmin suljetaan? – Olen ajatellut antaa mahdollisuuden töiden lunastamiseen edulliseen hintaan. Itse en kuitenkaan aio pitää niistä saatavia rahoja, vaan lahjoitan ne johonkin vielä täsmentymättömään yleishyödylliseen paikalliseen tarkoitukseen, vastaa Ronny Gilan. Vanhan myllyrakennuksen alakertaan sijoittuva Ronny Gilanin näyttely näyttelyssä on lähes 80 teosta Mänttä-Vilppulaan liittyvistä henkilöistä.