Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Doggerlandin saarivaltio on uusi murhanäyttämö

Mitä lie ruotsalaisten vesijohdoissa virtaa, kun maasta ponnahtaa kansainvälisen tason dekkaristeja vuodesta toiseen? Tukholmalainen viestinnän ammattilainen Maria Adolfsson on yksi kiinnostava uusi tuttavuus ja uusi on myös kirjan tapahtumapaikka. Esikoiskirja Harha-askel (Tammi 2019, 463 sivua) on julkaistu jo 19 maassa. Harha-askel sijoittuu kuvitteelliseen, tuuliseen Doggerlandin saarivaltioon Tanskan ja Iso-Britannian välille. Kalastavat saarelaiset puhuvat omaa doggerin kieltään ja juovat suomyrtillä maustettua Heimö-olutta ja syövät rusokuorisia ostereita. Heillä on oma Oister-juhlansa, mistä kirjan tapahtumat saavat alkunsa. Murhia ratkoo noin 50-vuotias keskusrikospoliisin komisario Karen Eiken Hornby, jonka sinkkuelämä ei ole kovinkaan tasapainossa. Oikeastaan elämä on hyvinkin solmussa ja menneisyyden painolasti painaa ja ahdistaa komisariota. Hornby on paluumuuttaja saarelle ja kotona seuraa pitää vain kissa. Kirja alkaa komisariolle kiusallisesta tilanteesta, sillä hän herää krapulassa ja morkkiksessa inhoamansa pomonsa vierestä hotellihuoneesta. Kirjailija on kertonut, että hän halusi naisetsivän, jolla on elettyä elämää takana ja joka tekee virheitä. Hotellista kotiin paettuaan komisario saa soiton ja hänet kutsutaan rikospaikalle tutkimaan kyseisen pomon entisen vaimon murhaa. Surmattu on samalla komisarion naapuri. Esimies hyllytetään tutkinnan ajaksi ja Hornbysta tulee vihdoin tutkinnanjohtaja. Naispuolinen tutkinnanjohtaja ei saa varauksetonta tukea kaikilta miesalaisiltaan, häntä on syrjitty poliisilaitoksella aiemminkin. Kirjan tapahtumat liikkuvat kahdessa aikatasossa. Doggerlandin saarella vaikutti omia sääntöjään noudattava pilvenpolttajien hippilahko 1970-luvulla. Komisario vaistoaa murhan yhteyden lahkon tapahtumiin ja alkaa selvittää menneisyyttä. Näin kirjailija marssittaa sujuvasti uusia henkilöitä tarinaan ja saa lisäjännitteitä ilmaan ja ihmisten välille. Kirja yhdistää skandinaavisen ja brittiläisen krimin parhaita tyylejä onnistuneesti. Juoni etenee, dialogit ovat purevia, persoonat rosoisen kiinnostavia. Ainut negatiivinen asia on se, että kirja olisi kaivannut tiivistämistä, 463 sivua on liikaa jopa esikoisteokseen. Kirjailija on luvannut jatkoa Doggerlandille. Kyllä saarivaltion murhamysteerejä jaksaa lisää lukea.