Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Nuoriso-orkesterin soittajat valmistautuivat Klubin kevätkonserttiin 1989

Mäntän työväenopiston nuoriso-orkesterin soittajat valmistautuivat Klubin kevätkonserttiin. Orkesteri keräsi keväällä rahaa heinäkuista Haapsalun-matkaa varten. Esiintymisiä oli Klubin lisäksi Vilppulassa ja Mäntän ammattikoululla. Aiempina vuosina nuoriso-orkesteri oli vieraillut Norjassa ja Ruotsissa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kuoreveden Hallissa kokoontui tyttöjen jazz-balettiryhmä. Kolmentoista tytön joukko innostui tanssista niin, että Taipaleen koululle saavuttiin joka perjantai-ilta. Tunneilla keskityttiin notkeuden kehittämiseen ja liikesarjojen opetteluun. Esiintymistilaisuuksista tähtäimessä oli TUL:n liittojuhlat kesäkuussa. Raili Halkosalon mukaan toiminta oli tarkoitettu kaikille, ei ainoastaan seuran jäsenille. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Mäntän kevään perinteinen liikuntatapahtuma eli viestijuoksu Koskelanlammen ympäri keräsi kierrokselle 144 juoksijaa. Heistä muodostui 24 kuusihenkistä joukkuetta. Mittaa matkalle kertyi 1 775 metriä. Naisten sarjan voitti pankkinaisten joukkue, ja miesten sarjassa kiri ensimmäiseksi Ahlströmin pumpputehdas. Opiskelijoiden tyttö- ja poikasarjoissa voiton vei lukio. Eniten joukkueita oli kisaan tuonut peruskoulu. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Mäntän seudun näkövammaiset saivat työväenopistoon oman piirin, jossa syntyi leipäkoreja, tarjottimia, seinäkoreja ja pieniä koristekoreja keuruulaisen Aaro Paanasen johdolla. Tarveaineet hankki Mäntän Seudun Näkövammaiset ry. Yhdistys järjesti virkistystoimintaa ja kertoi kaupungille sosiaalieduista. Tavoitteena oli saada jäseniksi kaikki Mäntän, Kuoreveden ja Vilppulan näkövammaiset.