Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Sateisen taukopäivän jälkeen matka jatkui Simoon: ”Välillä polkeminen tuntui pitkästyttävältä”

Jyri Huhtalan pyöräreissun ensimmäinen taukopäivä Rovaniemellä on takana ja sunnuntaina matka jatkui taas pyörän selässä eteenpäin. ”Taukopäivä kului rennosti vesisateessa. Se olikin reissun tähän saakka ainut sadepäivä, joten ihan hyvä, ettei tarvinnut sateessa polkea. Taukopäivänä nukuin pitkään, söin hyvin ja vietin kaupungilla aikaa mänttäläisen kaverin kanssa, joka sattumoisin oli samaan aikaan paikkakunnalla. Oikein rentouttava päivä siis. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Taukopäivän jälkeen starttasimme Rovaniemeltä kohti Merihelmi Campingiä, jonne saavuimme sunnuntai-iltana. Merihelmi Camping on noin 20 kilometriä Simon keskusta etelään. Kilometrejä Rovaniemeltä kertyi 150. Matka kulki ongelmitta. Aamulla laitoin Linolaa takapuoleen ja peppu kiitti. Välillä polkeminen tuntui pitkästyttävältä, monen kilometrin hiekkatie osuus oli rasittava. Onneksi hiekkatien jälkeen alkoi suhkot hyvin päällystetty asfalttitie, joka jatkui Simoon saakka. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Matkalla oli kauniita maisemia ja paljon kuvattavaa. Perillä pääsin tähän mennessä parhaimpaan leirintäalueen suihkuun. Keittiökin oli oikein viihtyisä. Kelpasi laittaa ruokaa ja syödä ja sitten mentiin nukkumaan. Maanantaina tavoitteena on Liminka, jonne matkaa tulee noin 95 kilometriä.”