Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ritva Utukka seurasi omien vanhempiensa jalan jäljillä

Ritva Utukan molemmat vanhemmat olivat taiteen harrastajia, joten hän kasvoi taiteen ympyröimänä. Talon seinällä roikkui paljon eri taiteilijoiden tauluja, jotka ovat nyt koristeena hänen ja sisarusten taloissa. – Kotona vieraili useita taiteilijoita, joista jäi mieleen sikaria tuprutteleva Allan Salo , jonka tekemä piirustus tytöstä oli seinällämme. Raimo Heino oli modernin taiteen, kuten kollaasien, ystävä ja hän oli kuvaamataidon opettajani lukiossa, Utukka muistelee. Utukka muistaa yhden kuvaamataidon tunnin, jossa hänellä ei ollut motivaatiota maalaamiselle. Opettaja Heino sanoi hänelle, että ”vielä kun jaksat, niin olen ajatellut sinulle hyvää numeroa”. Utukka oppi tuolloin maalaamisen vaativan sitkeyttä. Utukka kävi lukiolaisena Mäntän Taideseuran kursseilla, joita pidettiin Asemanmutkan tiloissa. Opettajista hänelle on jäänyt mieleen Jorma Tapio Valkama . Utukka muutti opiskelun perässä ensiksi Tampereelle, ja sitten valmistumisen jälkeen Jyväskylään. Jyväskylässä hän jatkoi harrastusta käymällä erilaisilla kursseilla Hartolassa ja Jyväskylän kansalaisopistossa. Sisilian matka toi alkusysäyksen Maalaaminen jäi 1980-luvulta alkaen pariksi kymmeneksi vuodeksi satunnaiseksi. Lasten aikuistumisen jälkeen, Utukka aloitti käymään työväenopiston kurssin, jossa opeteltiin japanilaista maalaustyyliä. – Sitä ja monia muita taitoja tuli harjoiteltua Lilia Feodorovan viikonloppukursseilla, Utukka kertoo. Utukka sai vuonna 2017 ylimääräisen loman, jonka hän päätti käyttää vierailemalla Siciliassa Bettina Scroderin taidematkalla. – Lento oli Cataniaan, ja tulin sinne päivää aikaisemmin kuin Yhdistyneestä Kuningaskunnasta saapuva ryhmä, jotta pääsin samaan bussiin, joka vei meidät Fattoria Mose nimiselle vanhalle maaseututilalle. Maalasimme siellä oliivipuiden ja niittyjen ympäröimänä, Utukka kertoo. – Teimme myös retken UNESCOn perintökohteeseen Valley of Temples, jossa maalasimme päivän paahtavassa auringossa. Opettajamme Bettina ihmetteli, mistä olin oppinut niin runsaan veden käytön akvarelleissa? Se saattoi olla perua aikaisemmista kursseista. Tämä matka oli alkusysäys uudelle kuvallisen ilmaisun matkalle, jossa olen nyt alkutaipaleella, Utukka jatkaa. Mäntän taideseuran kurssit ovat hyviä uuden oppimiseen Vuonna 2017 eläkkeelle jääminen mahdollisti Utukalle aktiivisemman osallistumisen taidekursseille. Hän liittyi Mäntän taideseuraan, koska se järjestää aktiivisesti kursseja. Utukan mukaan kursseilla saa paljon uusia virikkeitä ja uusia taitoja. Kurssien opettajien lisäksi paikanpäällä on monia taitavia taiteilijoita, joilta myös saa virikkeitä. – Uusien taitojen kokeileminen avaa uusia polkuja aivoissani, ja siihen Mäntän taideseura on tosi hyvä. Ritva Utukka on vielä kokeiluvaiheessa maalaistyylien kanssa. Hän on kuitenkin miettinyt luontoaiheisten maalausten tekoa, abstraktiomaalauksia ja sumuisuutta maalauksen teemana. Lisäksi hän haluaa tehdä maalauksen lapsenlapsestaan ja muotokuvan omasta pojastaan.