Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Mainilassa tapahtui kummia 26.11.1939

Marraskuun lopussa tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan alkamisesta puna-armeijan hyökättyä salakavalasti maahamme marrasaamun pimeydessä 30.11.1939. Sitä ennen tapahtui kummia pikkuisessa Mainilan venäläiskylässä. Siellä alkoi räjähdellä tykinammuksia. Neuvostojohdon piti järjestää jonkinlainen provokaatio, jolla pyrki hyökkäyksensä oikeuttamaan. Niinpä puna-armeijan 221. raskaan tykkipatterin tykeillä ammuttiin seitsemän laukausta oman 70. jalkaväkidivisioonan 329. rykmentin 4. komppanian majoitusalueelle Venäjän puolella Valkeasaaressa Mainilan rajakylässä, josta kyseiset komppaniaosat oli vedetty käskystä selustaan. Ammunnan toimeenpani eversti P.G. Tihomirov Leningradin sotilaspiirin vakoiluosastolta Meretskovin ja Zdanovin hänelle antamalla käskyllä 26.11.1939 klo 15.45–16.05 Moskovan aikaa. Provokaatio oli niin tökerö, että sillä ei Suomea ja länsimaita petetty. Se olikin tarkoitettu lähinnä vain oman armeijan ja siviiliväestön mielipiteen muokkaamiseksi vihaan ”valkobandiitteja” kohtaan; sotaan jota oli valmisteltu jo kuukausia. Vihaa lietsottiin äärimmäisyyteen asti erilaisella omalle kansalle suunnatulla propagandalla. Neuvostojohto väitti laukausten ammutun Suomen puolelta, ja usean neuvostosotilaan kuolleen ja haavoittuneen. Väite oli täyttä valhetta! Omat tykkimme eivät kantamaltaan yltäneet tuolloin kranaattien iskemäpaikalle. Suomalaisilla rajavartijoilla oli hyvät tähystyspaikat rajalla kaukoputkineen. Vaikka olikin jo syksyistä hämärää, heillä oli selvä näkyvyys Mainilan kyläaukealle. Rajavartijat raportoivat heti kuulemastaan ja näkemästään: mistä-mihin ja milloin ammuttiin. Suunnat saatiin suuntakehältä. Kranaattien osumapaikalla ei havaittu yhtään ukkoa kun vasta ammunnan tauottua. Venäläissotilaat tonkivat siellä aikansa ja lähtivät pois. Suomalaiset olivat valmiit yhdessä Neuvostoliiton kanssa selvittämään asiaa tavalla, josta oli voimassaoleva valtioiden välinen sopimus, mutta se ei tietenkään itänaapurille käynyt. Suurvallan röyhkeyttä lisäsi vaatimus, että suomalaisten pitäisi vetäytyä raja-asemistaan tykinkantaman, 20-30 kilometriä, päähän. Jättää selvästi nähtävissä olevalle, tulevalle viholliselle vapaa eteneminen kyseisen matkan!? Jälkeenpäin provokaatiota on itänaapurissa selitelty monin tavoin: Ensin syytettiin siitä Suomea, sitten väitettiin että mitään laukauksia ei edes ammuttu, ei kummaltakaan puolelta, ja nyttemmin on lopulta myönnetty ammunta ja siihen oma syyllisyys. Saas nähdä jos presidentti Putin kirjoituttaa taas kerran uudelleen Neuvostoliiton historiaa, miten siinä tuodaan esiin Mainilan tapahtumat? Koitetaanko Suomi saada niihin kuitenkin jollain lailla syylliseksi? Todistelevathan eräät suomalaisetkin historioitsijat maamme tuolloista valtiojohtoa syylliseksi koko talvisotaan!? Kuriositeettina mainittakoon, että jatkosodassa Pajarin 18. divisioonan tykistö ampui todelliset ”mainilan laukaukset” 31.8.1941 saavuttaessaan vanhan rajan Mainilan kylän kohdalla. Divisioonassa ja sen tykistössä palveli myös tämän seutukunnan miehiä (JR 27 ja RsPsto 26). Pertti Rampanen Lähteet: Raimo Seppälä Mainila ja Markku Salomaa Punaupseerien nousu ja tuho.