Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pääkirjoitus: Päiväkotipäätöstä odotetaan

Mänttä-Vilppulan päättäjät ovat harkinneet uuden päiväkodin rakentamista reilut kaksi vuotta. Sinä aikana osa päiväkotilapsista ja henkilökunnasta on ollut evakossa väistötiloissa, kun vanhoissa tiloissa ilmeni home- ja sisäilmaongelmia. Evakkoa on luvassa vielä vähintään reilun vuoden verran, ellei kauemminkin, ennen kuin uusi päiväkoti on rakennettu ja valmis käyttöön otettavaksi. Valtuuston on määrä päättää maanantaina, mikä neljästä vaihtoehdosta etenee toteutukseen. Kaupunginhallitus oli jo lähellä palauttaa asian jälleen valmisteluun, mutta se eteni valtuustoon äänestyksen jälkeen. Valtuuston on nyt aika tehdä päätös, jotta asiassa päästään eteenpäin. Lapsiperheet odottavat ratkaisua. Jos asiaa vielä vellotaan, on tämäkin vuosi pian taputeltu, sillä esimerkiksi rakennuttamisen kilpailutukset ottavat oman aikansa. Vaihtoehtojen puutteesta ei ainakaan voi moittia. Valtuusto joutuu pohtimaan, valitaanko kalliimpi mutta käyttöiältään pitempiaikainen vaihtoehto, vai halvempi, pienempi ja lyhyemmän käyttöiän ratkaisu. Eroa kalleimman ja halvimman ratkaisun välillä on puolitoista miljoonaa. Käyttäjien kannalta tärkeintä on, että päiväkotitiloista tulee terveet ja toimivat. Päiväkodin hinta vaikuttaa osaltaan toki jokaisen kaupunkilaisen kukkaroon kaupungin investointina. Lapsiperheiden hyviin palveluihin ja olosuhteisiin sijoittaminen on kuitenkin sijoitus kaupungin tulevaisuuteen.