Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Mielipide: Paluumuuttajan kokemuksia Mäntästä vuoden ajalta

MIELIPIDE Muutin syntymäpaikkakunnalleni vuosi ja kaksi kuukautta sitten vauhdikkaasti. Perustimme radioaseman lennossa. Ensimmäiset lähetykset tehtiin olohuoneestani käsin. Toiveena oli, että toiminta olisi saatu jatkumaan ja että siitä olisi tullut kannattavaa. Asunnoksi löytyi sosiaalisen median kautta sattumalta syntymätaloni ja naapurihuoneisto. Kulunut vuosi onkin ollut uudelleensyntymä juurilla. Näillä kulmilla leikin kymmenvuotiaaksi asti. Lapsikin sai päiväkotipaikan äitini perustamasta päiväkodista. Kaikki vaikutti hyvältä. Ensimmäisen kosketuksen pikkukaupungin mentaliteettiin sain hyvin pian radiotoiminnan yhteydessä. Yritin tavoitella useasti lapsuudenystävääni puhelimitse ja ihmettelin miksi hän ei vastannut koskaan. Olimme tavanneet kuitenkin aiemminkin kuluneiden vuosien aikana käydessäni täällä. Kun vihdoin ihmettelin asiaa ääneen työkavereilleni, nousi mahdolliseksi syyksi se, että eräs työkaverini oli riitaantunut lapsuudenystäväni kanssa. Koskaan en saanut tähän vahvistusta, vain hiljaisuutta. Kun radion myynti tavoitteli paikallisia yrittäjiä oli yleistä, että joko yrittäjät eivät vaivautuneet vastaamaan mitään tai lupailivat ja jälleen vaipuivat välinpitämättömyyteen. Moni kyllä lähti mukaan kesällä, mutta toiminnan jatkuessa tuen saannista tuli hankalaa. Toki tuotteemme olisi voinut olla parempikin; toimimme niillä resursseilla mitä oli ja lisäksi sijoitimme nettikahvilatoimintaan, jossa ei käynyt koskaan kymmentä ihmistä enempää. Itse kun tavoittelin joitakin yhteistyön merkeissä oli vastassa myös hiljaisuus ja myöhemmin kuulin, että minun oli epäilty etsineen treffiseuraa. Eräs yrittäjä ei luvannut toimitukselle myöskään vapaata pääsyä tapahtumaan jutun tekoa varten. Tämän lehden entinen päätoimittaja ei myöskään ollut kiinnostunut yhteistyöstä. Kun järjestimme tapahtumia radion toimesta sain palautetta, että paikalle ei tultu tekemäni pakolaiskeskustelun vuoksi. Päiväkodissa lapsi alkoi saada ystäviä muutaman kuukauden jälkeen ja joulun aikoihin kutsuin hänen syntymäpäivilleen lapsen pyynnöstä kuusi ystävää. Yksi vanhemmista vaivautui vastaamaan kutsuun, että ei pääse; muista ei kuulunut halaistua sanaa. Yksi ystävä päiväkodin ulkopuolelta kuitenkin tuli ja prinsessamekossaan odottanut juhlija ei joutunut sentään täysin pettymään. Lukuisista ihmettelyistäni ja kysymyksistäni huolimatta päiväkoti ei järjestänyt ainuttakaan vanhempainiltaa vuoden aikana. Näin ollen tilaisuus tutustua lapsen ystävien vanhempiin oli olematon. Vuosi vietettiinkin pitkälle kahdestaan ja vasta keväällä näin sattumalta vanhempia kaupungilla ja pyysin itse puhelinnumeroita. Olen asunut elämässäni kymmenellä eri paikkakunnalla ja ulkomailla. Minulla onkin taidekaupungille nyt uutinen: Suhtautumalla kyynisesti ja epäilevästi tai hiljaisuuden muurilla kaikkeen ei yhteistyötä tai asioita edistetä. Työasiat on erotettava henkilökohtaisista ja ymmärrettävä, että jos työn puolesta on jonkun kanssa tekemisissä, se ei tarkoita sitä, että koko elämä pitäisi jakaa tai ottaisi puolia suuntaan tai toiseen. Lopuksi kiitokset, joita niitäkin on. Tapasin muutaman uuden, hienon ihmisen, jotka antoivat varauksetta tukeaan ja apuaan sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti. Te tiedätte keitä olette ja teitte vuodestani paljon helpomman ja todella elämysrikkaan. Muistan teitä kiitollisuudella ja toivon elämäänne kaikkea hyvää. Koskelan päiväkodin henkilökunta oli ammattimaista ja ystävällistä, heille myös suuri kiitos. Yrityksestä huolimatta en saanut paikkakunnalta enää töitä keväällä, joten muuttoauto on nyt tilattu. Alunperin useiksi vuosiksi toivomani asuminen syntymäpaikkakunnalla typistyi vuoteen, mutta reppu on täynnä kokemusta ja tästä on hyvä jatkaa taas isompaan kaupunkiin. Taru Helpi