Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Erilaiset kodit

Voi, miten monta asuntoa olenkaan tarvinnut kodikseni! Niin monta osoitetta jo nuoruudesta lähtien. Jo keskikoulun luokilla meille useimmille oli itsestään selvää, että Mänttään ei ainakaan jäädä. Tuntematon kiehtoi ja nuoruuden rohkeus antoi voimaa. Tänäänkin joku varmasti lukee tuttua Mänttänlehteä, jossain pääkaupunkiseudun keittiössään kahvikupin äärellä ja muistelee haikeudella tuttuja ihmisiä ja tilanteita vuosien varrelta. Miten kouluun tullessa piti ehtiä ihastella komeaa riikinkukkoa lintutarhassa, kipaista upouudessa Sokos-tavaratalossa ihmettelemässä, miten paljon kaunista voi yhdessä kaupassa olla myynnissä. Tai miksi ruokalaan vanhassa puukoulussa piti aina juosta kovaa. Juostenhan me tyttöluokka vielä kipaisimme syömään silloinkin, kun pääsimme kauppaopiston ruokalaan nauttimaan lounasta yhdessä jo kokeneiden opiskelijoiden kanssa. Saksankielen opiskeluni sujui matalalla profiililla keskikoulun vuosina. Opettajalta on vaadittu pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä haaveilevan tytön kanssa, joka ei saanut oikein millään otetta läksyjen tekoon. Viilettelin suksilla Mäntänvuoressa tai luistelin Lahdenpohjan kentällä paljon mieluummin kuin pänttäsin päähäni saksan sanoja, puhumattakaan nyt sitten kieliopista. Naapurin Eija , muutaman vuoden vanhempi ja hyvä oppilas koulussa, myi minulle tarpeettomaksi jääneen oppikirjansa ja toimi apuopettajana monet illat. Niin vain sitten tapahtui, että lopultakin lukiosta lähdin maailmalle yhdellä laudaturilla, joka oli annettu juuri saksasta. Muutaman vuoden perästä heräsin yhtenä toukokuun aamuna yksin kauniin puutarhan ympäröimässä rivitalokodissani Etelä-Saksassa ja osasin jutella päivät pitkät vailla mitään ongelmia. Ei ollut vaikeuksia kieliopissa eikä ääntämisessä, jopa ymmärsin ainakin melkein kaiken, mitä kuulin. Vieläkin tunnen syvää kiitollisuutta opettajaamme Kirstiä kohtaan. Siellä erilaisten murteiden alueella muistin monta kertaa hänen hienostuneen tyylinsä ja hymynsä, kun hän yritti innostaa meitä laajentamaan maailmaamme Euroopan kulttuuriin. Suomessakin osoitteita on ollut kymmeniä. Joskus leikkisästi suunnittelimme tulevaisuuttamme ja sanoimme, että ihminen on luotu liikkumaan. Niin kävi minullekin. Mutta yhtä totta on – kerran mänttäläinen, aina mänttäläinen. Täällä maailman laidoilla me nautimme aamupalamme ja sydämessämme olemme kaikki vielä yhdessä. Haaveillaan ja unelmoidaan, katsotaan minne siipemme kantavat.