Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pienyrittäjien varassa moni työpaikka

Mänttä-Vilppulan Vuoden yrittäjänä palkittiin Sähkötyö Ari Heinonen Oy. Vuoden yrittäjä on hyvä esimerkki siitä, millaisiin yrityksiin työpaikat ovat viime vuosien aikana pääasiassa syntyneet. Heinonen aloitti yhden miehen yrityksenä ja on 25 vuodessa onnistunut kasvamaan viiden sähköasentajan yritykseksi. Jatkajakin on näköpiirissä omasta perheestä. Suomen Yrittäjien mukaan uudet työpaikat Suomessa ovat jo yli kymmenen vuoden ajan syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Vuosina 2001–2012 suuryritykset palkkasivat 7 164 henkeä. Pk-yritykset loivat työpaikkoja yli 100 000 hengelle. Yksinyrittäjien määrä on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana ja yhden hengen yritysten osuus kaikista yrityksistä on kasvanut. Yksinyrittäjiä on Suomessa noin 160 000. Yrityksen kasvattaminen Sähkötyö Ari Heinosen tapaan ei ole yksinkertainen temppu, sillä kynnys ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen on iso. Myöskään jatkajan löytyminen yritykselle ei ole mikään itsestäänselvyys. Onneksi vaikuttaa siltä, että nuorille yrittäjyys näyttäytyy realistisena vaihtoehtona työllistyä. Osuutensa tässä lienee yritttäjyyskasvatuksella oppilaitoksissa. Edelleen näyttää nimittäin siltä, että kasvu Suomessa tapahtuu nimenomaan pk- ja mikroyrityksissä.