Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pääkirjoitus: Raapaisuja uudistukseen

Sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun käytetään parhaillaan valtavat määrät voimavaroja. Yksin Pirkanmaalla valmisteluun uhraa aikaa ja työtä 400–500 henkilöä, suuri osa toki oman työnsä ohessa tai kautta. Rahaa esivalmisteluun kuluu 900 000 euroa ensi heinäkuuhun mennessä. Uudistuksen tarkoitus on kauniisti sanottuja sujuvoittaa palveluja, mutta tietenkin uudistukseen pakottaa raha – nimenomaan sen puute. Uudistuksella tavoitellaan kustannusten taittumista, jotta valtion velkaantuminen vähenisi. Tämä tavoite siintää ensi tai seuraavalla vuosikymmenellä. Uudistuksen perusteluja kukaan tuskin kiistää. Väki vanhenee ja vähenee etenkin maakuntien laitamilla. Täälläkin silti eletään, ja aiotaan elää ja yrittää tulevaisuudessakin. Aivan aiheellisesti ihmisiä huolestuttavat arjen asiat. Miten pääsee lääkäriin, mitä palveluja saa omalta paikkakunnalta, miten täällä tulee toimeen? Valmiita vastauksia ei ole. Uudistuksen sanansaattajat kyllä tiedottavat avoimesti. Netissä on niin valtavat määrät tietoa uudistuksesta, että sinne voi hukkua päiväkausiksi tulematta silti viisaammaksi. Aiheesta Mänttä-Vilppulassa järjestetty keskustelutilaisuus ei yleisöä paljon kiinnostanut. Hyvin nopealla aikataululla uudistusta pureskellaan pienemmiksi palasiksi esivalmistelussa. Mänttä-Vilppulan edustajat valottavat mietteitään uudistuksesta tässä vaiheessa valmistelua. Nyt raapaistaan uudistuksen pintaa. Uudistuksen edetessä kairaudutaan syvemmälle siihen, mitä se täkäläisille ihmisille tarkoittaa.