Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

A-junioreille piste Kemin turnauksesta

FUTSAL Valo yhdistelmäjoukkue kävi pelaamassa viikonloppuna futsalin U21-liigan Kemin turnauksen. Kovatasoisesta turnauksesta oli vähimmäistavoitteena yksi piste ja sen joukkue myös otti mukaansa. Neljästä pelistä joukkueella on kaksi voittoa, tasapeli ja tappio. Joukkueella on edelleen hyvät mahdollisuudet unelman toteutumiseen, päästä Suomen neljän parhaan joukkueen lopputurnaukseen. Se on hyvin mahdollista, että ratkaisu nähdään Mäntän turnauksessa 28. tammikuuta. Sitä ennen tämä Valon ja Jämsänkosken Ilveksen pojista koostuva porukka on tulessa Tampereella 14. tammikuuta. Avausvastustaja FC Kemi on tässä ikäluokassa aivan maamme terävintä kärkeä, viime kaudella U21-sarjassa SM-hopeaa ja B-junioreissa Suomenmestari. Ensimmäisellä jaksolla he rankaisivat virheistä armotta ja johtivat tauolla 0–5. Toisella puolikkaalla Valo yj alkoi prässäämään heti ylhäältä ja sai kavennettua tilanteeksi 3–6. Eväät eivät kuitenkaan riittäneet taistelemaan voitosta ja tuloksena oli siedettävä 4–9 tappio. Kemin pojat ovat jo monta vuotta keskittyneet pääasiassa futsaliin ja tämä kyllä näkyy heidän pelisuorituksissaan. Vuonna 1998 syntyneiden maajoukkueen leiriryhmästä löytyy peräti kahdeksan pelaajan nimi. Valosta kunnostautui Mahad Ahmed laukomalla kaksi maalia. Albert Luukko tehoili 1+1, Jouko Viljanen maalasi kertaalleen ja Luukas Hakola syötti yhden. Sieviä vastaan Valo yj lähti pelaamaan rohkeasti heti alusta alkaen. Viime kaudella kuuden parhaan joukossa ollut joukkue oli alussa haavoittuvainen. Ensin Luukon oivallisesta syötöstä Hakola pisti pallon maaliin. Tosin se merkittiin omaksi maaliksi, kun puolustaja yritti liukumalla pelastaa tilanteen. Valon vei 2–0 johtoon Vesa Rantanen jatkamalla Oskari Lahtisen syötön kehikon sisään. Sievi heräsi vähitellen ja siirtyi 2–3 johtoon. Siinä tuli pieniä lipsahduksia Valon pojille ja tämän tason ”jengit” käyttävät ne helposti hyväkseen. Mahadin syötöstä Luukko tasoitti, mutta harmittavasti kolme sekuntia ennen jakson loppua Sievi iski 3–4 johtomaalin. Tauolta kentälle juoksi hyvin latautunut Valo yj. Ensin Luukon syötöstä Hakola nosti hienosti tasoitusmaalin. Vastustajille nopeudellaan ongelmia aiheuttanut Mahad nappasi puolustajalta pallon pois ja tykitti etukulmasta Valolle 5–4 johtomaalin. Sievillä oli 13 minuuttia aikaa kääntää ottelu itselleen ja sitä he todella yrittivät. Miesten maajoukkueen mukana PM-kisoihin lähtevä Jaakko Alasuutari sai paljon peliaikaa ja yritti rakentaa tekopaikkoja joukkueelleen. Usein häntä vastaan taistellut Vesa Rantanen selvisi urakastaan onnistuneesti. Futsalin puolustuspelissä tärkein asia on oman miehen seuraaminen loppuun asti ja siinä Valon pojat olivat aktiivisia. Valo yj taisteli lopun hyvin, mutta kerran vastustaja onnistui viimeistelyssä ja näin pisteet jaettiin 5–5 tuloksella. Pelin jälkeen eräs kovan tason jalkapallomies kehui näkemäänsä peliä ja eritoten Valon pelaamista ja käytöstä. Juha Mentun ja Janne Raitasen valmentamassa ryhmässä pelasivat tämän turnauksen: Kimi Lahti, Vesa Rantanen, Albert Luukko, Luukas Hakola, Joonas Raitanen, Mahad Ahmed, Joonas Viljanen, Tino Puronaho, Lassi Lehtinen ja Oskari Lahtinen.