Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pääkirjoitus: Satavuotisjuhlien kynnyksellä

Nyt 99-vuotias Suomi valmistautuu jo itsenäisyyden satavuotisjuhlintaan ympäri valtakuntaa. Mänttä-Vilppulassakin on suunnitteilla monipuolista juhlavuoden toimintaa, näyttävimpänä Kitusuon Sofia -kansanooppera, joka saa ensi-iltansa kesäkuun 2017 lopussa. Sen lisäksi lukuisat muut tapahtumat nivoutuvat juhlavuoteen ja sen teemaan. Juhlavuoden teema on ”Yhdessä”, joka korostaa yhteisöllisyyden merkitystä pirstaloituneessa maailmassa. Eriarvoistuminen on todellinen huoli Suomessa, jossa hyvinvointi on korkealla tasolla mutta ei kuitenkaan kaikkien ulottuvilla. Köyhyys ei ole Suomesta sadassa vuodessa poistunut, vaikkakin se onkin muuttanut muotoaan. Satavuotiaan Suomen kunnianhimoisena on muun muassa järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut uudelleen, niin että palvelut ovat tasa-arvoisia kaikille. Tässä uuden teknologian on määrä olla apuna. Mänttä-Vilppulassa vieraillut sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila arvioi, että sote-palvelujen digiloikka ei suinkaan tavoita kaikkia. Syrjään ovat helposti jäämässä vanhukset, joilla ei ole kykyä tai mahdollisuutta käyttää sähköisiä palveluja. Suomessa on jopa puoli miljoonaa ihmistä ilman nettiyhteyksiä. Kaikilla ei suinkaan ole syynä ikä, vaan myös taloudellinen ahdinko voi syrjäyttää palveluista. Satavuotiaalla Suomella on ratkaistavanaan, miten nämäkin ihmisryhmät voivat tasapuolisesti saada esimerkiksi tärkeitä terveyspalveluja.