Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kiekkokatsomon symppis – Tommi jaksaa tsempata pelaajia

Kuorevesiläinen Tommi Puolitaival saapuu Pihlajalinna Areenalle hyvissä ajoin ennen pelin alkua yhdessä isänsä Teron ja pikkuveljensä Tatun kanssa. Edessä on kaksi tärkeää ottelua. Ensin Koillis-Pirkan Kiekon B-poikien peli ja sen jälkeen vielä edustusjoukkue luistelee kotiareenalle HC Giantseja vastaan. Tommi odottaa pelien alkamista Areenan kahviossa ja juttelee illan koitoksista. Pian on aika vetää KPK:n pelipaita päälle ja siirtyä katsomoon seuraamaan B-poikien joukkueen esityksiä. B-poikien henkisenä valmentajana toimiva Tommi elää pelissä mukana ja jaksaa luoda uskoa omiin joukkoihinsa tilanteessa kuin tilanteessa. Kannustushuudot raikuvat ja hienoja esityksiä tehneet pelaajat saavat henkilökohtaista palautetta heti Tommin suusta. - Henkisen valmentajan hommaani kuuluu pelaajien tsemppaaminen, Tommi sanoo ja jatkaa pelin seuraamista tiukasti. Ottelun tiimellyksessä Tommi antaa palautetta ja analysoi tapahtumia muiden paikalla olevien tuttujensa kanssa. Ja tuttujahan sympaattisella nuorella miehellä areenalla riittää. Liki jokainen Tommin ohitse kulkeva käy tervehtimässä ja vaihtamassa muutaman sanan hänen kanssaan. Osa käy pidempääkin leikkimielisen kiusoittelevaa sanailua Tommin kanssa, mikä saa nuoren miehen vaan hymyilemään leveämmin. Ensimmäinen B-poikien erä lauantaisessa pelissä menee Tommin mukaan hyvin, parasta peliä tähän asti. Vastassa on kuitenkin sarjavoiton jo varmistanut helsinkiläinen Karhu-Kissat. Hän käy erää läpi useamman muunkin kannattajan kanssa ja kaikki ovat samaa mieltä, että hyvin meni. Loput kaksi erää onkin sitten Karhu-Kissojen näytöstä, mutta joukkueen pelityyli ei Tommia miellytä. Myöskään pelin tuominneet tuomarit eivät saa KPK-fanilta pisteitä, sillä liian monta jäähyä jää hänen mielestään viheltämättä. - Taisin vähän hiiltyä äsken, mutta onneksi äiti ei nähnyt tuota tilannetta kentällä, Tommi toteaa ja viittaa tilanteeseen, jossa pikkuveli Tatua vedettiin kypärän häkistä. KPK:n B-poikien Mestiskarsinta-sarjaan lähteminen on mietityttänyt Tommia pitkään, mutta hän on tyytyväinen kuitenkin siihen, että nyt on kokeiltu, mihin ne rahkeet joukkueella riittävät. - Ei meidän rahkeet riittäneet tässä sarjassa. Pitäisi olla neljä hyvää kenttää, jotta Mestiskarsinnassa pärjättäisiin. Seuraavaksi on sitten edessä Suomi-sarja. Katsotaan, miten siellä sitten menee, Tommi analysoi. Parhaita muistoja ja hetkiä jääkiekon parissa ovat Tommin mukaan olleet KPK:n edustusjoukkueen pelit oman sarjatasonsa, II-divisioonan, finaalissa pari vuotta sitten. Myös juniorijoukkueen voitot omissa sarjoissaan pysyvät nuoren miehen muistissa. Mutta mikä se syy sitten siihen on, että lajiksi on valikoitunut jääkiekko ja seuroiksi KPK, KeuPa HT ja Tappara. - Jääkiekko on vauhdikas ja mukava laji seurata. KPK:ta aloin kannustamaan, kun Tatu aloitti pelaamisen 10 vuotta sitten. Tappara ja KeuPa ovat nousseet suosikeiksi, koska ovat tästä lähialueilta kanssa. Lisäksi NHL:stä kiinnostaa tietenkin Patrik Laine , Tommi selventää. Tommin suurta paloa jääkiekkoa kohtaan kuvastaa sekin, että hänet näkee istumassa kiekkokatsomossa aina kun se vain on mahdollista ja hän paikalle pääsee. Koillis-Pirkan Kiekon B-junioreiden henkinen valmentaja ja jääkiekkofani. 18-vuotias. Opiskelee työelämään valmentavaa koulutusta Tampereella. Asuu viikot Nokialla, viikonloput kotona Kuoreveden Kaltilassa. Perheeseen kuuluvat isä, äiti ja pikkuveli. Fanittanut KPK:ta kymmenen vuotta. Kannustaa myös KeuPa HT:tä ja Tapparaa. Seuraa jääkiekkoa päivittäin. Lisäksi myös muun urheilun seuraaminen kiinnostaa.