Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Silmät loistaa – joulu tullut on

Joulun odotus alkoi kodissamme seinien pesulla. Kannoimme äidin kanssa seinän viereen keittiön pöydän, jonka päällä seisoimme ja huiskimme hämähäkinverkot pois. Samalla kuuntelimme Joululahjavalvojaisia tai Sävelradiota. Radiokanavia oli vain muutamia ja musiikki oli harrasta. Vähän isompana ollessani ystäväni lauloi minulle ”kuinka joulupukki suukon sai”. Kappaleesta tuli meidän tyttöjen suuri hitti tuona jouluna. Joulukalenterina toimi sama useamman vuoden ajan. Muistan vieläkin sen yhden, jossa oli paljon enkeleitä ja niiden päällä hopeista kimallusta. Avasin luukut varovaisesti nuppineulalla, jotta luukkujen reunat eivät repsottaisi rumasti. Joulun jälkeen painelin jokaisen luukun umpeen ja äiti laittoi kalenterin painojen alle odottamaan uutta joulua. Joulua kohti mentiin salaperäisissä tunnelmissa. Kirjoitin pukille kirjeitä, jotka isä otti mukaansa, kun lähti töihin. Joskus hän kertoi nähneensä tontun, joka oli kysellyt minun kiltteyttäni ja lahjatoiveitani. Uskoni oikeaan joulupukkiin loppui, kun näin jouluaattoaamuna kattoomme ilmestyneet koukut, joihin sain myöhemmin illalla lahjaksi voimistelurenkaat. Nyt nuo samaiset renkaat ovat odottamassa lastenlasten venyviä käsiä. Jouluaattoaamuna piti herätä varhain. Herätys kuului ”jouluaatto pitkä päivä, kaikki laiskat työnsä tekee”. Tunnustan venkoilleeni herätystä vastaan, mutta kello kuusi aamulla pullataikinan teko ei kovin kiinnostanut. Mutta yhdessä tekeminen vei viimeiset unenrippeet silmistä ja nisu maistui hyvältä aattoillan kahvilla. Joulukuusi tuotiin aattoaamuna sisälle. Minä olin itseoikeutettu koristelija, vain latvatähti kuului isän tehtäviin. Kuuseen laitettiin oikeat kynttilät, joita sitten poltettiin koko joulu säästeliäästi. Palovaroittimista ei ollut kukaan edes kuullut. Tunnen vieläkin sen tuoksun, jännityksen ja tunnelman, joka talossamme leijaili koko joulunajan.