Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Jesse Mäenpää paini hopeaa Tartossa

Mänttäläinen Jesse Mäenpää osallistui 17. joulukuuta Tartossa pidettyihin kreikkalais-roomalaisen painimuodon Jouluturnaukseen. Kisoihin osallistui painijoita Virosta, Venäjältä, Suomesta sekä Latviasta. Mäenpää osallistui sarjaan nuoret 58 kg. Sarjaan oli ilmoittautunut kahdeksan painijaa. Mäenpää aloitti painit nihkeästi seurakaveri Vaajakosken Kuohua edustanutta Nooa Parviaista vastaan. Ottelun puolessa välissä Mäenpää oli jo 6–2 häviöllä kunnes sai puolikkaalla heitolla Parviaisen mattoon ja hetken väännön jälkeen Mäenpään käsi nostettiin ylös selkävoiton merkiksi. Toisella kierroksella vastaan asettui MK Koosan Robert Kerenberg . Mäenpää otti alusta alkaen ottelun haltuunsa vieden vastustajaa pystystä sekä matolla saaden ylivoimaisen pistevoiton 10–0. Kolmannella kierroksella TU ASK:n Jaan Grosberg sai mänttäläisen käsittelyn jälkeen kokea selkähäviön. Näin Mäenpää paini itsensä finaaliin jossa vastaan asettuikin kevään SM-hopeaa paininut Jonni Sarkkinen Jyväskylästä. Mäenpää ei Sarkkisen kyydissä pysynyt, häviö finaalissa selätyksellä. Mäenpää oli tyytyväinen turnauksen antiin ja uskoon siihen, että tinkimätön harjoittelu on vienyt erityisesti mattotekniikkaa eteenpäin. Mäenpää nähdään omalla kotikentällä seuraavaksi 96.Valopaineissa Mäntän Koulukeskuksessa 7. tammikuuta.