Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kesäkuu alkoi kuivana ja loppui märkänä

Pihassani satoi viime kuun ensimmäisen kolmanneksen aikana vain viisi millimetriä, loppukuusta 58 milliä eli kokonaissademääräksi tuli 63 milliä. Lähes samanlainen jakauma oli Hyytiälässä ja Hallissa, joiden kokonaissademäärät olivat 65 ja 68 milliä. Härmälässä satoi koko kuukauden aikana 40 millimetriä. Kesäkuussa 2008 satoi Mäntässä 141 milliä ja vuonna 2006 jäätiin 37 milliin. Sadepäiviä oli viime kuussa neljä. Vuosien 1984 ja -85 kesäkuiden aikana oli 18 sadepäivää. Kokonaissademääriä en tiedä, koska asensin sademittarit pihalleni vasta 2003. Kuluneen kuukauden keskilämpötila oli 17,3 astetta, mikä oli tilastoni kolmanneksi korkein ja kolme astetta yli pitkäaikaisen keskiarvon. Vuonna 1995 oli kesäkuun keskilämpö 17,8 astetta ja vuonna 1993 vain 11,3 astetta. Hellepäiviä oli 10. Vuoden 1999 kesäkuuhun niitä mahtui 13. Vuodesta 1981 lähtien on ollut seitsemän kesäkuuta ilman ainoataan hellepäivää. Viime kuun 25. päivänä mittasin 30 asteen lämpötilan. Se osui keskelle kunnon helleviikkoa, jonka aikana lämpötilat hipoivat yhteensä viitenä päivänä kolmeakymmentä. Viileintä oli kuun neljäntenä päivänä aamuyöstä, jolloin lämpötila oli alimmillaan viisi astetta. Kesäkuun lämpöennätys tilastossani on 32 astetta, jonka mittasin vuonna 1988. Kesäkuussa -97 käväistiin kolmen asteen verran pakkasella. Juhannusaaton korkein lämpötila oli 23 astetta ja alin 12 astetta. Vuoden 1989 juhannusaattona oli parhaimmillaan 29 ja vuonna 2014 pahimmillaan neljä astetta. Vastaavasti juhannuspäivänä oli ylin lämpötila 24 ja alin 12 astetta. Vuoden 1999 juhannuspäivänä hikoiltiin 30 asteessa ja 2012 vastaavasti värjöteltiin neljässä asteessa. Juha Nikulainen