Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Heinänen kultaa, Hakala ja Leppä pronssi

Kärjen hiihtäjät lähtivät sulattelemaan kinkkua ja muita joulun herkkuja Pyhäjärvelle Honkavuoren hiihtoihin Tapaninpäivänä. Kotoa aamulla räntäsateessa lähdettäessä muuttui keli matkan aikana aina vain lumisemmaksi ja huonommaksi. Kisapaikalla taivaalta satoikin suuria räntähiutaleita tehden suksihuollolle todella haasteellista keliä. Kärjen hiihtäjät saivat kuitenkin sen hetkiseen keliin ja perinteisen hiihtotavan kisaan sopivat kapulat alleen. Matkat toteutettiin kiertäen neljän kilometrin lenkkiä. Ensimmäisenä Kärjen hiihtäjistä räntäsateisessa kelissä urakoi Eemil Salonen sijalle 18. Matkana M16-pojilla oli yksi kierros. Seuraavana matkaan lähti Johanna Heinänen räntäsateen hieman laantuessa. Heinänen hiihti hurjaa vauhtia ja maaliin tullessaan siirtyi heti kärkeen ollen siinä loppuun asti voittaen koko naisten sarjan. Noormarkun Nopsan Emilia Myllykoski oli ainoa, joka hiukan haastoi kovaa hiihtänyttä Heinästä jääden kuitenkin tälle 8,3 sekuntia. Kolmanneksi hiihti Elina Mäkitalo Himangan Urheilijoista. Naisten matkana oli myös yksi kierros. Keli oli erittäin raskas, sillä naisten sarjassa oli myös pari keskeyttänyttä. Haastavassa kelissä selviytyi myös Riina Hakala hienosti sijoittuen N18-sarjassa pronssille. Päivän N18-sarjan voittaja oli Susanna Juhola Kalajoen Junkkareista. Kovatasoisessa M18-sarjassa Joonas Leppä otti mittaa oman ikäluokkansa Suomen mestarista Miska Poikkimäestä , Sievin Sisu, sekä Arsi Ruuskasesta , Siilinjärven hiihtoseura. Leppä sivakoi pronssille. Päivän nopein poikien kisassa oli tällä kertaa Arsi Ruuskanen. Nuorten miesten matkana oli kaksi kierrosta. M20-sarjassa Oskari Raussi starttasi kisaan, mutta loukkaantumisen myötä joutui jättämään leikin kesken. Matkana oli 12 kilometriä. Sarjan voittajaksi hiihti järjestävän seuran oma hiihtäjä Roope Haapakangas Pyhäjärven Pohti.