Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Tähden jatkosarja käynnistyy sunnuntaina

Vilppulan Tähden 2-sarjamiehistön kevätkausi käynnistyy tulevana sunnuntaina jatkosarjan merkeissä. Parkkivuoreen kello 16 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi Nurmon Jymy. Lohkon muut joukkueet ovat Alahärmän Kisa, Kauhavan Wisa ja ylivieskalainen VieskaWolley. Lohkossa pelataan yksinkertainen sarja ja voittaja jatkaa matkaa 1-sarjakarsintoihin. Lohkon muut joukkueet jatkavat kevätkautta playoffien merkeissä. Rauli Salmijärven ”rykmentti” lähtee kevääseen sikäli muuttuneesta tilanteesta, että joukkueen pelaajista kaksi kuittaa päivärahansa Suomen valtiolta asepalveluksen merkeissä. Tämä aiheuttaa tietysti järjestelyitä ja mahdollisesti ajoittaista pelaajapulaa. Onneksi kuitenkin oma juniorimylly käy tasaiseen tahtiin, joten keväällä saattaa olla odotettavissa uusienkin pelaajien debyyttejä miesten sarjoissa. Samalla rungolla Tähti taistelee myös A-pojissa. Viimeinen SM-sarjaturnaus on tammikuun lopussa Rovaniemellä ja 4. maaliskuuta pelataan SM-sarjan välierät. Kova halu Tähdellä on jälleen huhtikuun alussa pelattavaan kahdeksan parhaan lopputurnaukseen.