Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Paikallislehti käsittelee kuntien asioita

Paikallismedioiden parhaita piirteitä kunta-asioiden käsittelyssä ovat asiantuntijuus ja rohkeus. Tämä käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Kyselyyn vastanneista kuntapäättäjistä 82 prosenttia tyrmää väitteen, että paikallismedia pyrkisi vaikenemaan kuntia koskevista asioista. Yli puolet päättäjistä on sitä mieltä, että paikalliset mediat käsittelevät kuntien asioita asiantuntevasti. KMV-lehti on lisännyt kunta-asioiden seurantaa merkittävästi. Siitä lehti on saanut myönteistä palautetta. Pyrimme seuraamaan aktiivisesti kaikkien levikkikuntiemme kunnalliselämää, mutta on myönnettävä, että leijonanosan uutisoinnissa haukkaa ydinalueen, Mänttä-Vilppulan kunnallisasioiden seuranta. Kuntavaalit herättävät kiinnostusta kuntien hallintoon entisestään. KMV-lehti seuraa ehdokasasettelua, poliittisia asetelmia ja vaaleihin liittyviä ilmiöitä sekä lehdessä että verkkosivuillaan. Julkaisemme muun muassa mielenkiintoisen videokeskustelun vaaliteemoista. Mediapäivänä maaliskuussa toivotamme ehdokkaat tervetulleeksi lehden toimitukseen kuvattavaksi. Itse vaalipäivänä uutisoimme tulokset tuoreeltaan lehden verkkosivuilla. Niin kunta-asioihin kuin muihinkin aiheisiin liittyviä vinkkejä voi jättää lehtemme toimitukseen ja toimittajille. Tartumme mielellään aiheisiin, jotka juuri nyt kiinnostavat lukijoitamme.