Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pääkirjoitus: Mitkä ovat kuntavaalien tärkeät kysymykset?

Kuntavaalit ovat ennen muuta paikallisvaalit. Sote- ja maakuntauudistus muuttavat kuntien valtuustojen roolia, mutta paljon asukkaiden päivittäiseen elämään vaikuttavia asioita jää päätettäväksi kunnissa. Kuntien vastuulle jäävät muun muassa varhaiskasvatus, perusopetus, kaavoitus, maapolitiikka, asuntopolitiikka ja joukkoliikenne sekä kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja vapaa-ajantoimi. KMV-lehti kokoaa ensimmäisen vaaleihin liittyvän ison juttukokonaisuuden helmikuun lopulla. Kokonaisuuteen liittyy sarja videoita. Yhteisessä videoitavassa keskustelussa käydään läpi tärkeimpiä teemoja. Mukaan on pyydetty valtuustoryhmien puheenjohtajia, joilla on näköala sekä kuluvan valtuustokauden haasteisiin että niistä seuraaviin asioihin. Videokeskustelu toteutetaan erikseen sekä Mänttä-Vilppulan että Juupajoen ryhmien kesken. Mitkä siis ovat kuntavaalien tärkeät kysymykset? Sen tietävät parhaiten paikkakunnan asukkaat. Nyt on tilaisuus lähettää kysymyksiä puolueille. Kysymysten toivotaan olevan konkreettisia, paikkakuntaan liittyviä asioita, ja kysymyksen voi kohdentaa haluamalleen puolueelle. Kysymyksiä voi lähettää KMV-lehden toimitukseen osoitteeseen toimitus.kmvlehti@almamedia.fi sekä lehden verkkosivuilla ja facebookissa kommentoimalla.