Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Junioreille kirjalahjoitus jääkiekkojohtajalta

Koillis-Pirkan Kiekon juniorit vanhempineen saivat arvostetun vieraan Pihlajalinna Areenalle viime torstaina. Entinen Jääkiekkoliiton ja SM-liigan pitkäaikainen toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen kävi areenalla tapaamassa juniorikiekkoilijoita ja tuomassa heille 150 juniorijääkiekon alkutaipaleesta kertovaa kirjaa. Perheessä on jääkiekkoilija – arjen tekoja ja unelmia teoksessa Vuorinen on ollut toisena kirjoittajana mukana. - Kirja on kirjoitettu jääkiekkoilevien lasten vanhemmille, isovanhemmille ja valmentajille. Se soveltuu myös junioreille itselleen. Tavoitteena on antaa aikuisille eväitä, miten he voivat omalta osaltaan edistää jääkiekosta kiinnostunutta lasta harrastuksessaan, Vuorinen kertoo. Idea kirjasta syntyi erään jääkiekkoa aloittelevan juniorin äidin kysymysten innoittamana. Vuorinen kertoi kirjanluovutustilaisuudessa, että junioriurheilu koskettaa monella tavalla sekä itse urheilijaa että hänen läheisiään. Lapsen kannalta harrastus osuu hänen toiseksi merkittävimpään kehityskauteensa 6–13 ikäjaksoon. - Ehkä pelaamisen suurin anti kuitenkin on peli-ilossa, joukkuetaidoissa ja myönteisen elämäntavan omaksumisessa, Vuorinen muistuttaa. Mänttä-Vilppula on Vuoriselle entuudestaan tuttu kaupunki, sillä monet hänen entiset pelikaverinsa ovat kotoisin seudulta. Lisäksi hän on ollut aikanaan myös puhumassa uuden jäähallin tarpeesta kuntapäättäjille, eikä ilmeisesti turhaan. KPK D2-joukkueen valmentaja Tero Turunen kertoo olevansa otettu, että seuraa haluttiin muistaa tällä tavalla ja että muistaminen tulee jääkiekkoa monelta kantilta nähneen ammattilaisen taholta.