Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Mistä sinä olet kotoisin?

Oli syyskuun ensimmäinen maanantai. Elettiin vuotta 2006. Olin pari viikkoa aiemmin muuttanut uuteen kaupunkiin, Joensuuhun. Alkamassa oli ensimmäinen päivä yliopiston opiskelijana. Päivä oli jännittävä, enkä siksi muista kovin paljon yksityiskohtia. Eräs tapaus kuitenkin rekisteröityi muistiini. Olimme kokoontuneet avajaisseremonioiden jälkeen tiedekuntamme auditorioon. Läntisen teologian oppiaineen johtaja, kirkkohistorian professori Hannu Mustakallio , esitti meille uusille opiskelijoille kysymyksen: ”Mistä sinä olet kotoisin?” Se tuntui ensiksi pöljältä kysymykseltä. Mitä hän tuolla tiedolla teki? Eikö olisi ollut monia muita, paljon kiinnostavampia kysymyksiä? Se oli kuitenkin enteellinen kysymys, sillä vuodet Pohjois-Karjalassa opettivat minua ymmärtämään, mistä olen kotoisin. Viehätyin Joensuusta, ja se on minulle edelleen merkityksellinen seutu. Mutta kuusi vuotta kirkasti myös sitä, mitä merkitsee olla jostain kotoisin. Sattumaa vai johdatusta, mutta opintojen loputtua tie toi minut kotiseudulle. Neljä vuotta olen saanut hengittää Mänttä-Vilppulan ilmaa, ja työni kautta olla osa kotikuntani arkea. Nyt voin jo hymyssä suin todeta, että professori Mustakallio oli oikeassa – jokainen on jostain kotoisin. Paikka, jossa on saanut varttua, ohjaa yllättävän paljon kasvuamme. Suhde kotiseutuun voi olla lämmin, ristiriitainen tai negatiivinen, mutta aina tärkeä. Monet rakennukset, paikat, reitit ja alueet kantavat muistoja, tuokiokuvia ja tunnelmia. Ne eivät ole meille yhdentekeviä. Hienointa tässä on, että lähes jokainen asuttu paikka on jollekin kotiseutu, tai vähintäänkin joku kokee sinne juurtuneensa. Tätä rikkautta ei aina ymmärretä, saati hyödynnetä. Kotimaan matkailuun saa aivan uuden kipinän, kun hakeutuu paikkakunnille, joka on jonkun tutun ihmisen kotiseutu, ja antaa hänen kertoa ja esitellä paikat oman henkilöhistoriansa kautta.Kun sain kutsun KMV-lehden kolumnistiksi, sydämessä läikähti lämmin tunne. Paikallislehti on meille tämän seudun ihmisille kokoava informaatiokanava. Lehti välittää alueen puheenaiheet, ja kertoo paikallisia kiinnostavia tarinoita. Nyt minä saan olla osaltani kertomassa tämän yhden ihmisen arkisia ajatuksia sekä havaintoja elämästä Mänttä-Vilppulassa.