Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Moottoripyörätrial kiehtoo kaiken ikäisiä

Ville Vihinen Mäntän Seudun Moottorikerhosta on toivottanut virolaiset vieraat muutamaa tuntia aiemmin tervetulleiksi Suomen ainoaan lämmitettyyn Trialille tarkoitettuun sisähalliin. Isomäen teollisuusalueella sijaitsevassa Mäntän Pintavärin entisessä hallissa on harjoiteltu ahkerasti viime syksystä saakka. Halli saatiin omistajalta vuokralle sopuhintaan. Juniorit harjoittelevat sähköpyörällä keskiviikkoisin ja heitä on käynyt joka viikko sen verran mukavasti, että ensi kesänä osa heistä jo mahdollisesti kisailee. Vihisen vieraina on nyt jo toista kertaa trialin EM-sarjaa menestyksekkäästi ajavan virolainen Keity Meier yhdessä tervakoskelaisen valmentajansa Kari Paajasen kanssa. Keityn matkassa on tullut harjoittelemaan 10-vuotias Thobias yhdessä isänsä ja äitinsä kanssa. Aiemmin enduroa ajanut Vihinen vaihtoi trialiin puolisentoista vuotta sitten ja on tällä hetkellä aktiivisesti mukana kaikessa lajiin liittyvässä toiminnassa. Kilpailemisen makuun hän pääsi viime kesänä. Jokamies super -luokassa kilpaillut mies sijoittui heti ensimmäisessä kisassa kolmanneksi ja muutkin sijoituksen olivat viiden parhaan joukossa. - Tavoitteena on ajaa ensi kesänä samassa luokassa ja mielenkiintoista on nähdä, mitä aktiivinen halliharjoittelu vaikuttaa tuloksiin. Muilla ei tällaista harjoittelumahdollisuutta ole ollut pohtii Ville Vihinen. Keity Meier aloittaa ensi kesänä EM-sarjan hyvistä asemista. Viime kesän paras osakilpailu sijoitus oli kuudes ja tulevana kesänä tähtäimessä on parantaa viime vuoden sijoitusta. Se on aika kova tavoite, mutta nyt seitsemättä vuotta trialia ajava Keity uskoo mahdollisuuksiinsa. Viimeiset pari vuotta Kari Paajanen on valmentanut häntä tosissaan ja tulosta on alkanut syntyä. Paajanen on ollut lajin kanssa tekemisissä pikkupojasta alkaen ja on valmentanut muun muassa oman poikansa Leevin lajin huipulle. - Uskotko, että trial on yksi maailman vaikeimmista urheilulajeista. Huippusuoritukset perustuvat lihasmuistiin ja ennen kuin joku vaikea liike on kunnolla muistissa, siihen vaaditaan jopa 10 000 toistoa. Tällaisia vaikeampia liikkeitä trialissa on parisataa, joten laskepa siitä, aloittaa Paajanen. Hänen mukaansa huipulle pääsy vaatii paljon niin fysiikalta kuin psyykeltä. Näistä toinen on huomattavasti toista tärkeämpi, eikä se ole fysiikka. - Terävimmässä kärjessä ajavat ne, joilla pää kestää. Täytyy uskoa vankasti itseensä ja omaan osaamiseensa. Vaikka tässä lajissa ei kilpailla nopeudessa, ovat radat sen verran vaikeita, ettei siellä pärjää, jos kaikki ei ole kunnossa, painottaa Paajanen. Meier ja Vihinen pistävät kypärät päähän ja polkaisevat pyörät käymään. Tankeissa on pienkonebensaa ja hallin seinässä oleva imuri imee tehokkaasti vähäisetkin bensankäryt pois. Molemmat ajavat tiukan keskittyneesti lattialle sijoitettujen esteiden yli, aina vaan vaikeammista paikoista. Siinä tulee katsojallakin melkein hiki. Miltähän tuo mahtaa näyttää, kun ajetaan luonnossa. Varmasti pakko tarkistaa ensi suvena.