Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Latua Mäkelänvuoreen

Hiihto oli joskus yhtä puhdasta kuin pakkasaamun sini kevättalven aamuauringossa. Lapsuuteni suuria sankareita olivat sellaiset nimet kuin Veikko Hakulinen ja Eero Kolehmainen . Kuva heistä välittyi radion kautta, kun me suuret ikäluokat kuuntelimme kisoja jopa koulujen oppitunneilla. Tietenkin hiihdolla on ollut historiassa vaikutuksia elinkeinoihimme, maanpuolustukseen ja vieläpä kansanterveyteen. Ei se ole mikä tahansa markkinamiesten tuoma urheilulaji kuten jääkiekko ja laskettelu. Asun vastapäätä taloa, jossa vaikutti legendaarinen mänttäläinen liikunnanopettaja Aaro Eloranta. Muistan hänet joviaalisen tuntuisena vanhana herrana. Aaro Eloranta kirjoitti 50-luvun alussa kirjan hiihdosta. Kirja opastaa hiihdon saloihin alkaen siitä, että mennään metsään ja etsitään sopiva puu suksien tekoon. Eloranta oli myös hiihtovalmentaja: hän valmensi Italian hiihtojoukkuetta ja oli ainoa valmentaja jolta Veikko Hakulinen kävi hakemassa neuvoja. Olla Italian joukkueen valmentaja on täytynyt olla jotain äärimmäisen eksoottista Suomen kaltaisessa melkein suljetussa maassa 50-luvun alussa. Olla Veikko Hakulisen ainoa valmentaja on aihe suureen sankaritarinaan. Mäntällä on merkittäviä maastohiihtoperinteitä. Vielä muutama vuosi sitten oli Mäntässä aivan loistavat ladutkin, kun niitä tehtiin Mäkelänvuoreen johtaville metsäautoteille. Sitten yllättäen latujen teko loppui. Sadat hiihtäjät joutuivat luopumaan mieliladuistaan. Miksi latuja Mäkelänvuoreen ei enää ole? Jossakin vaiheessa esitettiin, että syynä oli samoja latuja käyttävien ratsastajien ja hiihtäjien välille syntyneet kahnaukset. Joku hiihtäjä oli kuulemma sauvalla lyönyt hevosta. Nyt tiedän syyn latujen sulkemiseen. Suuri Mäntän tehtaatkin omistava yhtiö Metsä Group on antanut valtakunnallisen määräyksen, että sen hallinnoimilla metsäautoteille ei tehdä latuja. Ymmärrän hyvin, että suuren yhtiön on vaalittava etujaan. Mutta maallikkona en kuitenkaan ymmärrä, mitä etua voi olla metsäautoteiden laduttamiskiellolla. Metsä Group tekisi hienon teon puhtaalle suomalaiselle kansanhiihdolle sallimalla laduttamisen metsäautoteillään. Hiihtäjä voisi Mäkelänvuoren laduilla kokea jälleen, kuinka talviaurinko kimaltelee kuusikon katedraalissa.