Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Pääkaupunkiseudun tunnelmia valokuvin

Valokuvausharrastuksen Juha Jäntti kertoo aloittaneensa 15 ikävuoden tienoilla 1970-luvun puolivälissä. Parikymppisenä hän pääsi sanomalehteen avustajaksi ja työskenteli avustajana, toimittajana ja free-kuvaajana reilut kymmenen vuotta. Työelämässä hän vaihtoi it-alalle vuonna 1995. –  Kuvausharrastus jäi pitkäksi aikaa taka-alalla, mutta virittelin sitä uudelleen muutettuani pääkaupunkiseudulle vuonna 2005. Liityin Helsingin Kameraseuraan, joka tarjosi monipuolista toimintaa, koulutusta ja yhteisnäyttelyhankkeita, kertoo Jäntti. Muutto Keski-Suomesta Vantaalle tarkoitti kotiutumista ja sopeutumista uuteen ympäristöön. Jäntti ryhtyi katselemaan ja tutkimaan tätä monimuotoista aluetta, jotta hahmottaisi sen paremmin. –  Kamera oli liikuskellessani aina mukana. Kuvasin maisemia, rakennuksia, kaupunkinäkymiä, maaseutua, ihmisiä tämän kaiken keskellä. Kuljeskelin usein Helsingin keskustassa, koska siellä on tavoitettavissa Suomen oloissa suuren kaupungin olemus ja elämänrytmi. Siellä on myös kiintoisaa nähtävää, historiaa ja nykypäivää, kertoo Jäntti. Vuodesta 2016 lähtien Jäntti on työskennellyt toimittajana Oriveden Sanomissa . Juupajoen kirjastolla avautuva näyttely on ensimmäinen kooste Jäntin Helsinki-aineistosta. Jatkoa luultavimmin seuraa.