Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Valon naisille kauden avausvoitto

JALKAPALLO Mäntän Valon naiset ottivat kauden avausvoiton perjantaina 10.5. pelatussa ottelussa Mäntänvuoren jalkapallokentällä. Vastassa Valolla oli naisten IV-divisioonan jalkapallo-ottelussa oli FC Haka-j Valkeakoskelta. Joukkueet eivät olleet kohdanneet aikuisten sarjatasolla aikaisemmin ja vierasjoukkueen pelikunnosta ei ollut tarkkaa tietoa. Ottelun alku näyttikin sen, ettei pelitilanteissa saanut antaa yhtään periksi. FC Haka-j teki avausmaalin ottelun 7 minuutilla, Valon puolustuksen haparoidessa omalla puolustusalueellaan. Tästä sisuuntuneena joukkue sai luotua painetta vastustajan maalille ja ajassa 36 min, joukkueen uusi kasvo Katariina Karlsson survaisi pallon maalin kulmapotkutilanteesta. Puoliajan tauolle mentiin tasatilanteessa 1–1. Toisella puoliajalla Soimasuon siskokset näyttivät nopeutensa. Myös Valon puolustus kesti Juudit Ritarannan esimerkillä vastustajan hyökkäykset kerta toisensa jälkeen. Liisa Soimasuo teki lopulta 2–1 maalin ajassa 48 minuuttia. 10 minuuttia myöhemmin Karlssonia rikottiin rangaistusalueella ja tuomari määräsi rangaistuspotkun Valolle. Pipsa Soimasuo tälläsi pallon vastustajan maalivahdin ohitse maaliin. Pipsa Soimasuo teki myös joukkueen 4–1 maalin 64 minuutin kohdalla, hassuttaen puolustajat ja lopulta maalivahdinkin. FC Haka-j kavensi viimeisellä minuutilla tulokseksi 4–2. Valon kokoonpanossa pelasivat: Elisa Otsola (mv), Liisa Soimasuo, Milja Koski, Veera Salminen, Karoliina Siilasvuo, Pipsa Soimasuo, Eevi Hyttinen (kapt), Nina Salonen, Aurora Kyröläinen, Juudit Ritaranta, Katariina Karlsson, Leena Viita, Marjo Hurme ja Sini Vessari. Ottelun tuomitsi Vesa Rantanen . Seuraava kotiottelu pelataan Mäntänvuoren jalkapallokentällä sunnuntaina 26. toukokuuta. Vieraaksi saapuu Parkumäen Apassit Hämeenkyröstä.