Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Tauno Kuoppala pelastui täpärästi Mäntän pommituksessa - Maisteri tuli itku silmissä luokan ovelle kertomaan, että sota on syttynyt ja koulutoiminta loppuu

Vuonna 1926 syntynyt Tauno Kuoppala , 93, asui sotavuosina Mäntän Sassinniemessä. Perheeseen kuuluivat isä, äiti ja viisi lasta. Isä oli Sassinniemen työnjohtaja. – Olin yhteiskoulun kolmannella luokalla kun talvisota alkoi. Maisteri Viljanen tuli itku silmissä luokan ovelle sanomaan: sota on syttynyt ja koulutoiminta loppuu. Se oli aurinkoinen pakkaspäivä. Jotkut toiveikkaat ajattelivat, ettei sota kauan kestä. – Jäin töihin, vuonna 1923 syntynyt veljeni oli jo töissä Sassissa. Nuoret pojat muodostivat oman työporukan Oravakomppanian. Siinä oli ainakin Eino Mäkinen ja Armas Mäkinen Raja-aholta, Esko Lahti Mustastalahdesta, Vilho Lemmetty Ristiniemestä ja Tauno Kuoppala vanhimpana. Meidän työtämme oli huoltaa polttopuita kapearaiteisen rautatien kautta lautatarhalla olevalle pilkkomolle ja yksityisille perheille. Teimme myös yhden ja kahden kuution raameja, halkomittoja hevosella haettavaksi ihmisten koteihin. Yksi hevosella polttopuuta kuljettava oli "Koppelon Riikka". Ei silloin ollut muuta lämmitysmuotoa. Puuta tuotiin proomuilla lähimetsistä Sassiin ja lautoissa oli halkoja. Ruokapula koski kaikkia Sota-aikana jokainen hamstrasi tavaraa ja ruokaa. – Sassinniemellä oli lisämuonavarasto, jota seppä Kalle Salminen hoiti. Siellä oli palvattua hevosenlihaa, silakoita, isoja meriahvenia, herneitä, hernejauhoa, näkkileipää ja Paasikiven margariinia. Jatkosodan aikana oli kondensoitua milkkiä (saksan sanasta Milch), jota emännät halukkaasti käyttivät leivonnaisiin. – Lisäannoksia jaettiin metsätyömaille hakkuumiehille ja ajomiehille. Lisäksi annettiin lisäannoksia Sassinniemen työmiehille. Työnjohtaja Kuoppala antoi ostolapun hakijoille. – Sassissa oli sota-aikana miehiä, venäläisten vankiosasto Seppälän Monhanlahdelta. Miehet kävivät töissä myös Sassinniemen ulkopuolella. Ruuanpuute koski kaikkia asukkaita. – Ruoka oli vuonna 1942 vähissä. Kerran insinöörin rouva tuli meille, kun olin tuvassa. Tervehti arasti ovella, kohteliaasti sanoi Herra Kuoppala, olisiko mahdollista että te kirjoitatte minulle ostolapun, että saisin puoli kiloa silakoita. –  Etelä-Pohjanmaalta Munakka-nimisestä paikasta tuli lihaa Sassin ruokavarastoon rautateitse. Kerran Oravakomppania purki junanvaunua Sassin pisteessä. Oli olkipaaleja ja yhtä-äkkiä keskeltä löytyi kymmenkunta nokkossäkkiä piilotettuna. Ruokatunnilla kysyin isältä, mitä säkeille tehdään. Hän sanoi: Kalle Ruukki purkaa säkit. Sitten isä sanoi: Pojat ette saa kertoa kenellekään, että Etelä-Pohjanmaalta tuli lihaa ja viljatuotteita. Jokaisella kulki hiilipussi mukana kaasuhyökkäyksen varalta Kuoppalan mukaan talvisodan syttyessä ei ymmärretty, mitä sota on. – Ihmiset käyttäytyivät harkitsemattomasti virheellisten tietojen vuoksi. Yksi erikoisuus oli hiilipussi, jolla varustauduttiin ilmahälytyksiin ja kaasuhyökkäyksiin. Jokaisella henkilöllä kulki ne mukana. Itsellä oli laukku, josta meni remmi olkapäällä, ja hiilipussi oli siinä. – Kerran Oravapartio oli Sammalsuolla purkamassa tehtaalle menevää ylimääräistä tavaraa kahta puolin rataa. Sireeni alkoi ulvoa ja pojat vaan lastasivat. Asemalaiturilta tuli vihainen mies: Kuuluu lentokoneen ääntä! Hän ajoi meidät metsään. – Joskus oli pitkiä päiviä ja seitsemän päivän työviikko. Muistan lauantain, jolloin aloitettiin aamulla kello 7 ja lopetettiin yöllä kello 2. Sassissa oli iso sauna, Anselmi Hyvärinen sanoi, että torkutaan siellä aamuun asti. Jos olisi kotiin Raja-aholle mennyt, olisi mennyt tunti suuntaansa. Tiedustelukone pörräsi Mäntässä ennen pommitusta – Joulukuun lopulla vai tammikuun alussa olin Sammalsuolla lastaamassa, ja näin venäläisen 2-tason hitaasti tulevan Mäntän päälle. Savosenmäen, Leikkauksen, aseman ja tehtaan yllä se pörräsi kaksi kierrosta aika matalalla. Jotkut suojeluskuntalaiset yrittivät ampua sitä kiväärillä. Kuoppalan mukaan se oli tiedustelukone. Varsinainen pommitus tapahtui 20.1.1940. – Olin edellisenä päivänä koksalla, pokaralla, lyönyt vahingossa vasempaan ranteeseen, kun otin pyöreää, kuurassa olevaa puuta kiinni. Äiti sanoi. että ranne voi vihotella, että voit olla tänään poissa töistä. Kotini portailta näin kun lentokoneet tulivat Jyväskylän suunnasta Kuhankosken sähkölinjaa, talvisen metsän valkoista raitaa, pitkin. Koneet kiiltelivät, hetken päästä kuulin pommien jymähtelyä, ja kaupungista alkoi nousta savua. – Sinä päivänä ylimääräinen juna oli tuonut tavaraa tehtaan päähän pirtutehtaan alarannalle. Sassin miesporukka oli purkamassa paperipuuta ja halkoja. Tavallisesti hälytyksen tullessa mentiin turvaan Lottalaan, jonka alla rinteessä sijaitsi kellarin ovi. – Pommikoneet tulivat yllättäen ja miehet - veljeni Martti mukaan luettuna - menivät rinteeseen mahalleen makaamaan. Jos olisin ollut porukassa, olisin saattanut keretä vikkeläjalkaisena Lottalan kellariin. Talo pommitettiin maan tasalle. Sodan totuus valkeni kun sankarivainajia tuotiin kotiin Kuoppalan mukaan pommitus muutti asennetta entistä vakavammaksi. – Sodan totuus tuli mänttäläisille, kun sankarivainajia alkoi tulla. Ilmapiirissä oli lievää pelkoa siitä, koska seuraava pommitus tulee, kauanko tämä kestää. Puhuttiin missähän sen mies, veli, poika nyt on? – Teollisuuden täytyi pyöriä sota-aikana. Sellutehtaalle, korjaamolle ja konepajalle oli valittu avainhenkilöitä, jotka pystyivät toimittamaan sotateollisuuden tarvikkeita. Mäntässäkin sorvattiin kranaatteja. Itse olin pumppujen poraajana, kunnes tuli kutsu 17-vuotiaana sotahommiin.