Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Mänttä-Vilppulan kaupunki tiedottaa: Ohjeita koronaviruksen tartunnan ehkäisyyn – Toimi näin, jos epäilet tartuntaa

Wuhanin koronavirusinfektio voi Suomessa tulla kyseeseen matkailijalla, joka on oleskellut Kiinassa epidemia-alueella tai on ollut läheisessä kontaktissa Wuhanin koronavirukseen sairastuneen kanssa. Suomessa on tällä hetkellä todettu yksi laboratoriovarmistettu Wuhanin koronaviruksen aiheuttama tautitapaus Lapin sairaanhoitopiirissä. Kyseessä on Wuhanin kaupungista saapunut kiinalaisturisti. Miten koronavirus tarttuu? Koronavirukset leviävät ihmisestä toiseen erityisesti hengitystie-eritteiden välityksellä pisaratartuntana. Suurin riski tartunnalle syntyy, kun tartunnan saanut yskäisee lähiympäristöön. Tartunta on mahdollinen myös kosketustartuntana käsien kautta sairastuneen henkilön ysköksistä saastuneiden materiaalien tai pintojen kautta. Wuhanin koronaviruksen tarttuvuus ei vielä ole tarkoin selvillä. Tartunnan saaminen oireettomalta ihmiseltä on tämän hetkisen tiedon mukaan epätodennäköistä. Mitä teen, jos epäilen saaneeni tartunnan? Koronavirukseen sairastuneiden oireita ovat olleet kuume, yskä ja hengenahdistus. Virustartunnan nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta voidaan estää viruksen leviämistä. Jos epäilet, että olet ollut tekemisissä mahdollisesti virusinfektioon sairastuneen henkilön kanssa sekä saat kuumetta ja hengitystieoireita 14 vuorokauden kuluessa tapaamisesta, ota ensisijaisesti puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai terveydenhuollon päivystykseen. Sieltä saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen. Mitä pystyn tekemään välttääkseni tartunnan? Pidä kädet puhtaana. Paras tapa pestä kädet on käyttää lämmintä vettä ja nestesaippuaa. Käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta, jos pesu vedellä ja nestesaippualla ei ole mahdollista. Pese kätesi aina, kun tulet ulkoa sisään, ennen ruoan laittoa ja ruokailua, wc-käynnin tai vaipan vaihdon jälkeen, niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen, kun olet koskenut samoja pintoja kuin flunssainen henkilö. Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin. Lähde: Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Mänttä-Vilppulan kaupunki