Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Loppukesän raikkautta omasta pihasta

– Tervetuloa, minulle toivotetaan. Ja samassa eteen ilmestyvät tarjottimella pikkuiset pikarit täynnä ihanan hennon vaaleanpunertavaa juomaa. Kuulen sen olevan kuusenkerkkäjuomaa. Yllätyn, sillä olisin luullut sen olevan vaaleanvihreää. Juoma on juuri sopivan makeaa ja aivan ihanaa. Eteen avautuu myös sellainen maalaistalon piha, että ihan henkeä salpaa. Kukkia on niin paljon, etten ole hetkeen sellaista pihaa nähnytkään. Tämän talon emännällä, Haukunahon pihapiirin Mirja Salosyrjällä , oli kaksi suurta huolenaihetta. Huomaan kuitenkin heti, että kumpaankaan ei ole syytä. Ensinnäkin häntä huoletti, onko pihassa enää näin loppukesästä ”mitään kuvattavaa”. Toinen huolenaihe oli se, että kun hän ”ei mitenkään haluaisi” huomion kiinnittyvän häneen itseensä, vaan ennemmin toivoo, että muutkin ihmiset saisivat nauttia luonnon kauneudesta ja antimista yhtä paljon kuin hän itse. Vakuutan, että tämäkin huoli on varmasti aiheeton. Luonnonantimia, kukkia ja hyötykasveja todella tässä pihapiirissä riittää. Salosyrjä kertoo valmistavansa vuodenaikojen mittaan muun muassa kuusenkärkästä juoman lisäksi siirappia ja yskänlääkettä. Lisäksi hän valmistaa itse niin kolotuslääkkeen kuin hyönteismyrkyn, luonnonaineista nekin. Pakuria otetaan flunssalääkkeeksi yskänhörppynä. Kasvikset ja yrtit viljellään itse, erityisesti viime vuosina valkosipulien kasvatus on innostanut. – Marjoja kun on 200 litraa, sitten ”on hyvä”, toteaa Salosyrjä nauraen. Nurkalla kasvaa vadelmaa ja herukoita, ja kaikkea muuta marjaa saadaan metsistä. Vain mansikka ostetaan, sekin lähituottajilta. Metsäreissuilta Salonsyrjä kerää kaikenlaisia materiaaleja, kuten käpyjä syksyn asetelmiin, ovikransseihin ja myös hautajaisseppeleihin ja erilaisten tilaisuuksien kukka-asetelmiin. Tilaisuuksien asetelmat Salonsyrjä tekee yleensä vapaaehtoistyönä. Hänellä onkin kirja tekemisistään, Kukkia, luontoa ja tekeleitä Haukunahosta. Siinä olevat kuvat kertovat hänen olevan hyvin taitava kukkakimppujen, asetelmien ja seppeleiden tekijä. Jokunen vuosi sitten Salosyrjä ”hurahti” myös betonitöiden tekoon. Niitä tulikin sitten tehtyä vähän enemmän. Mitä hän ei osaa, sen hän opettelee. Tietokoneen ja nykytekniikan käyttökin sujuvat todella hyvin. Puutarhan kukista Salosyrjä kertoo, että useat on nimetty sen mukaan, keneltä ne on saatu. On esimerkiksi Ullan dahliat. Muutama vuosi sitten käynnistetyltä Keuruun kasvien vaihtotorilta hän sai myös useiden kasvien taimia. Vaihtotoria hän pitääkin hyvänä asiana. Vain jackrusselinterrieri, Mimmi-koiraa on kova ikävä. Siitä jouduttiin luopumaan jokin aika sitten, ja se oli kova paikka. – Se oli hyvin viisas ja ihana, aina touhuissa mukana. Marjametsässä se näki käärmeet jo kaukaa ja haukkui niin paljon, että karkotti ne aina tiehensä. – Luonnon aarreaitta on loppumaton. Sieltä saa vaikka mitä aineksia, ja aina keksii uutta. Se juuri on niin koukuttavaa ja ihanaa, sanoo Salosyrjä. Luonnosta saatujen antimien hyväksikäyttäminen ja tuunaamien tuottaa Salonsyrjälle suunnatonta iloa ja tyydytystä, kuten myös puutarhassa ja metsässä oleminen yleensäkin. Tämän talon emäntä on selvästikin hyvin iloinen ja onnellinen. Pitäisiköhän muuttaa maalle? Mirjan herkkuja luonnosta Pinkki kuusenkerkkäjuoma 5 l kuusenkerkkiä (alle 5 sentin mittaisia) 5 l vettä Laita kuusenkerkät likoamaan yön yli. Keitä 2–3 tuntia. Siivilöi. Laita sokeria maun mukaan. Keitä tunti tai enemmän. Laita hiukan vaniljasokeria. Pullota muovipulloihin jäähtyneenä. Pakasta. Voit nautiskella desin verran päivittäin. Voit tehdä myös omia sovelluksia. Esimerkiksi inkivääri sopii mainiosti juomaan mausteena. Punajuurisalaatti 12 punajuurta keitetään, jäähdytetään, kuoritaan ja raastetaan karkealla raastimella. Keitä liemi: 6 dl fariinisokeria 1 dl vehnäjauhoja sinappijauhoa (ei välttämätön) 1 rkl suolaa Ainekset sekoitetaan hyvin. Lisää sitten vajaa 2 desiä vettä ja sekoita. Keitä noin 5 min. Lisää 2,5 desiä etikkaa ja kiehauta liemi vellimäiseksi. Sekoita koko ajan. Palaa helposti pohjaan. Lisää velli punajuuriraasteeseen. Purkita puhtaisiin lasipurkkeihin, jääkaappiin. Maistuu erinomaisesti esimerkiksi perunamuusin ja liha- ja kalaruokien kera. Kombutsaa Mirjan tapaan Pese ensin kädet. Hygienia on tämän juoman valmistuksessa erittäin tärkeää. Keitä 1 litra vettä. Laita vihreää teetä 2 pussia (tai vihreää luomuteetä). Anna liota ainakin 10 minuuttia. Lisää 1,4 desiä sokeria. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada puhtaaseen lasipurkkiin ja laita kombutsasieni sekaan. Laita esimerkiksi talouspaperi purkin päälle kumirenkaalla, se on hyvä, koska se hengittää. Anna käydä huoneenlämmössä 7–9 vuorokautta. Siivilöi. Pullota ja laita jääkaappiin. Laita lopuksi sieni pieneen määrään, noin puoleen desiin, juomaa, huoneenlämpöön purkkiin taas odottamaan, kunnes teet uuden satsin.