Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Audiovisuaalisen alan yritys aloittanut Mänttä-Vilppulassa

Alkuvuodesta 2020 perustetun yrityksen toimialana on audiovisuaalinen tuotanto, eli liikkuvan kuvan tuottaminen. Jalat maassa liikkeelle lähtenyt yritys on tehnyt jo yhden lyhytelokuvan, Lahja , jonka aihe on äidin ja tyttären kieroutunut suhde. Tämän lisäksi on tehty musiikkivideo entiselle Elonkerjuu-yhtyeen jäsenelle, Juha Lagströmille . Parhaillaan on kuvausvaiheessa lyhytelokuva kahdesta armeijakaverista, tämän Aseveljet -elokuvan toinen näyttelijä on kirjailija Tuomas Lius . Yhtiö toimii omalla rahoituksella ja tiloissa, tuotantotilat sijaitsevat yhden yrittäjistä kotona. –  Olemme lähteneet liikkeelle pienillä jutuilla ja mahdollisimman omavaraisesti, kertoo Roy-Erik Stålhammar , 36, jonka roolina yrityksessä on tuottajan ja näyttelijän tehtävät. Marko Jatkola , 47, toimii käsikirjoittajana ja ohjaajana. Hän toteaakin, että ainoa takapakki joka yritykselle voi nyt tulla on harmitus, jos joku tuotanto ei onnistu. Hän on aikanaan opiskellut Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa alaa ja samaan aikaan siellä oli opiskelijana myös Lius ja tästä yhteydestä selittyy kirjailijan mukana olo aloittelevan yrityksen lyhytelokuvassa. Jussi Hildén , 25, vastaa puolestaan yrityksessä kuvauksesta, leikkauksesta ja jälkikäsittelystä. Neljäntenä mukana on Joni Kelander , 30, joka työskentelee kameran ja äänen parissa. Liikkeelle on lähdetty siitä, että ensin osoitetaan työllä miten hyvään laatuun pystytään. Ainakin Lagström, joka on myös näyttelijä, oli todella tyytyväinen musiikkivideoonsa. Jatkola kertoo, että hänellä on vuosia ollut tekeillä oma pitkä esikoiselokuva. –  Tällä kalustolla ja porukalla se voisi syntyä, skandinaavinen ja suomalainen elokuva on tällä hetkellä nosteessa, kertoo Jatkola. Hän toivoo, että Taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa myös liikkuva kuva ja elokuva pääsisivät isompaan rooliin, koska kaupungilla on hyvä maine ja täällä käy paljon taideturisteja. Kaupungissa on myös monipuolisia kuvauspaikkoja ja historiallisia ympäristöjä. Yrittäjillä on todella monenlaista ideaa ilmassa tekemisessään: televisiosarja, sekä lyhyempi että pidempi ja se kokoillaan elokuva, lisäksi mahdollisesti uusi musiikkivideo. Tavoitteena nelikolla on, että jonain päivänä liikkuvaa kuvaa tekemällä irtoaisi myös leipä.