Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kolumni: Takana monipuolinen työura

Sadekesänä 1974 aloitin palkkatyöt. Ammattikoulun loman aikaan kiersin mopolla Mäntässä aamupostia jakaen. Pappatunturini oli varustettu vanerilavalla ja isolla lehtilaukulla. Herätys rämisi joka aamu puoli neljän aikoihin. Jotakin kiireesti suuhun ja menoksi viiden kilometrin päähän Asemankulman postille lajittelemaan lehdet jakojärjestykseen. Reitti alkoi Saikankulmalta, jatkui Länsitorinkadulle, Seppälänpuistotielle, Virkamiehenkadulle ja päättyi Lompsalinnaan. Kerran lehtilastini kippasi nurin kirjakaupan nurkalla. Kiireesti vaan levinneet lehdet takaisin reppuun ja jatkamaan. Vaikka työaika oli lyhyt, palkka oli silti ihan kelpo. Usein kotimatkalla Suomen Ossi mopoili vastaan matkalla aamuvuoroon paperitehtaalle. Seuraavana kesänä Ossi jo opetti minulle PK 5:n ja 7:n rullamiehen taitoja. Oli alkanut 15 vuotta kestänyt 3- vuorotyö. "Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä. Niin minunkin kohdalla." Syyskuussa 1990 olin elämässäni siinä pisteessä, että mietin vakavasti uusia uria. Aloitin viestinnän opiskelun Hämeenlinnassa ja kun kurssi seuraavana keväänä lähestyi loppuaan, soitin insinööri Hannu Riekkolalle . Ilmoitin ottavani lopputilin. Hannu, aiheestakin, ihmetteli ratkaisuani jäädä pois hyväpalkkaisesta työstä, mutta toivotti kuitenkin kaikkea hyvää jatkossa. Jäin ihan tyhjän päälle. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä. Niin minunkin kohdalla. Olen elänyt rikkaan elämän ja nähnyt hyvin läheltä kansanedustajankin työn skaalan. Rooliini avustajana kuului monenlaista tehtävää. On kokemusta myös toimittajana, taidegallerian hoitajana ja myyntiedustajana. Vuonna 2014 Mäntän SPR:llä sain päätehtäväkseni laatia Riihikallion toimipisteen 20-vuotishistoriikki. Se vaati tutustumista Punaisen Ristin toimintaan laajemminkin. Viimeksi kuljin Jämsänkoskella Linnakartanon palvelukeskuksessa pihatöissä ja kerhonvetäjänä. Se tietysti harmittaa että palkka on koko ajan mennyt alaspäin, senhän pitäisi tehdä juuri päinvastoin. No, kun ensi vuoden alusta pääsen vanhuuseläkettä nostamaan, ei käsi vapise. Sen verran on muistoja koetuista huipuista ja notkoista. Ja elämä on muutenkin opettanut, ainakin hiljaa kävelemään. Rahan niukkuutta nuristessa on hyvä muistaa sekin, että siinä viimeisessä puvussa ei ole taskuja.