Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Suurimmalla maataloustuella rakennetaan valokuitua ja näkötornia Pohjaslahdelle - Uusia asukkaita on jo saatu

Kyläyhdistys Pohjaslahden Puhuri oli Mänttä-Vilppulan kaupungin suurin maataloustukien saaja viime vuonna. Pohjaslahden kyläyhdistyksen valokuituvastaava Anne Hyödynmaa kertoo, että Puhurin saama tuki 332 040 euroa jakautuu siten, että valokuituhankkeeseen menee 329 776 euroa ja näkötornihankkeelle 2 264 euroa. – Tuki on todennäköisesti historiamme suurin valokuituhankkeen laajuuden ja pitkäkestoisuuden vuoksi, hän kertoo. – Kyläyhdistyksen valokuituhanke on ollut vireillä vuodesta 2012 lähtien. Päärakentaminen tehtiin vuosina 2017–2018. Suurin osa tuesta maksettiin vuonna 2018. – Nyt hanke on loppusuoralla. Tänä vuonna tehdään vielä viimeistelyjä. Tukisumma on 70 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista, lopun ovat maksaneet liittymän ottaneet kiinteistöt, Hyödynmaa kertoo. Tietoliikenneyhteyksistä tuli varmoja Hyödynmaan mukaan valokuitu on tuonut alueelle toimintavarmat tietoliikenneyhteydet yrityksille, etätyöhön, viranomaisasiointiin, tv-palveluihin ja muuhun jokapäiväiseen netinkäyttöön. – Hankkeen myötä alueelle on muuttanut uusia vakituisia asukkaita, ja vapaa-ajan asukkaiden viettämä aika alueella on lisääntynyt. – Myös sähkökaapeleita on kaivettu maahan hankkeen yhteydessä, mikä on parantanut sähkön toimitusvarmuutta ja vähentänyt sähkökatkojen kestoa huomattavasti, hän kehuu. Hyödynmaan mukaan hanke on toiminut pilottihankkeena Mänttä-Vilppulassa. Liittyjien hankkimiseen ja projektin toteutukseen on käytetty suuri määrä talkootyötä. – Valokuituun liittyneitä talouksia alueella on 145, ja verkko on mitoitettu myös uusia liittyjiä varten tulevaisuutta ajatellen. – Suurin osa talouksista on Mänttä-Vilppulassa, muutamia myös Virtain ja Ruoveden puolella, hän esittelee. Kuidutettuja alueita ovat Pohjaslahden keskusta, Rantakylä, Salmentaka, Ylä-Kolkki, Laskunkylä, Ala-Kolkki, Makkoskylä, Innala, Hokkaskylä, Pirttikylä ja Tammikoski. Näkötornin rakentaminen jatkuu Pohjaslahden Palellusvuoren näkötornihanke alkoi vuonna 2017, ja rakentaminen alkoi viime vuonna. Työtä jatketaan näkötornin perustusten valulla tänä keväänä ja kesällä päästään tornin pystytykseen. Tornin rakentamisesta 50 prosenttia rahoitetaan talkootyöllä.