Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Vuodenvaihteessa taas välkkyy ja paukkuu – vinkit eläintenomistajille

Uudenvuodenaattona koirat kannattaa ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen ilotulituksen alkua ja pitää sisätiloissa ilotulituksen ajan. Lemmikille kannattaa järjestää päivän aikana liikunnan lisäksi muutakin mielenkiintoista tekemistä, jotta se olisi väsynyt illalla ja pyrkisi lepäämään. Koiraa ei pidä koskaan ottaa mukaan katsomaan ilotulitusta, eläin voi mennä paniikkiin ja karata. Paukku arkaa eläintä ei myöskään pidä jättää yksin kotiin. Säikyn eläimen oloa voi kotioloissa helpottaa vetämällä verhot ikkunoiden eteen ja pitämällä asunnossa päällä valoja, jotka hälventävät ilotulitteiden kirkkaita leimahduksia. Myös musiikin soittaminen vaimentaa pauketta ja voi rauhoittaa eläintä. Jotkut eläimet hyötyvät myös painepaidasta, jonka aikaansaama hellä puristus voi lisätä turvallisuuden tunnetta. Eläimelle on lisäksi annettava mahdollisuus vetäytyä piilopaikkaan, kuten esimerkiksi sängyn alle, kaappiin tai kylpyhuoneen tai johonkin ikkunattomaan tilaan. Helpotusta voi hakea myös apteekissa myytävistä rauhoittavista suihkeista tai eläinlääkärin vastaanotolta. Tärkeintä on, että kotiväki suhtautuu paukkeeseen ja välähtelyyn tyynesti ja osoittaa siten kaiken olevan normaalisti. Pelkäävän tai levottoman lemmikin ympärillä ei kannata hössöttää, sillä omistajan huolestuneisuus lisää lemmikin ahdistusta. Erityisen paljon ilotulitteet aiheuttavat stressiä hevosille, jotka reagoivat voimakkaasti ympäristön ärsykkeisiin. Ulkona paniikkiin joutunut hevonen on isona eläimenä todellinen vaara ihmisille ja muille eläimille. Siksi hevoset on asutuskeskusten liepeillä siirrettävä uudenvuodenaattona hyvissä ajoin tarhoista sisätiloihin. Myös tallissa ilotulitus voi aiheuttaa ongelmia, sillä hevonen on laumaeläin ja yhden hevosen pelkotila tarttuu herkästi muihin hevosiin. Taajamissa tallinpitäjien onkin syytä varautua paukutteluun varmistamalla, ettei karsinoissa ole mitään, mihin levoton hevonen voisi takertua tai satuttaa itsensä. Tallissa on lisäksi suositeltavaa päivystää ilotulituksen ajan. Tuotantoeläinten omistajien tulee varmistaa, että eläimet pysyvät turvassa vuodenvaihteen juhlinnan aikana. Ilotulitteet stressaavat monia tuotantoeläimiä, jotka voivat vauhkoontuneina vahingoittaa itseään tai päästä karkuun kohtalokkain seurauksin. Sikaloissa, navetoissa, kanaloissa ja lampoloissa eläimille aiheutuu lisäkärsimystä siitä, että ne harvoin voivat toteuttaa lajinmukaista pelkokäyttäytymistään esimerkiksi piiloutumalla. Koti- ja lemmikkieläinten lisäksi myös taajama-alueilla ja niiden lähettyvillä asuvat luonnoneläimet kärsivät räiskeestä. Ilotulitteiden eläinmaailmalle aiheuttama kaaos ei myöskään pääty paukuttelun loppumiseen. Maastoon jää joka vuosi ilotulitteiden hylsyjä, sirpaleita ja muita jäännöksiä. Rakettien rippeet voivat vahingoittaa niin luonnoneläimiä kuin ulkoilutettavia lemmikkieläimiä sekä laiduntavia eläimiä. Lähde: Helsingin eläinsuojeluyhdistys