Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Liikuntapalveluiden yhtiöittäminen etenee

Liikuntapoliittinen neuvottelukunta on vuonna 2018 esittänyt lausuntonaan liikuntapalveluiden uudelleenorganisointia. Perusteluina neuvottelukunta kertoi, että vallan, vastuun ja osaamisen on oltava samassa paikassa. Yhtiön nimen tulee kuvata suunniteltua toimintaa, jossa olisivat yhdessä liikuntatoimi, uimahalli ja jäähalli, samassa kokonaisuudessa. Mallilla saavutettaisiin neuvottelukunnan lausunnon mukaan onnistuessaan liikuntapalveluissa yli 100 000 euron säästöt vuodessa. Uuden yhtiön on kaavailtu aloittavan toimintansa vuoden 2020 alusta. Alustavan hankesuunnitelman mukaan tarvittaisiin vuoden ajan henkilö, joka tekisi puolen päivän työaikaa ja kustannukset olisivat kaupungille noin 35 000 euroa. Liikuntapalveluiden yhtiöittämisselvitystä jatkettiin laatimalla lisäselvitys. Selvitystyön suosituksena oli, että kaupunki yhdistää Mäntän Jääareena Oy:n ja kaupungin liikuntapalveluiden toiminnan samaan yhtiöön. Harkinta yhtiölle mahdollisesti siirrettävistä liikuntaa palvelevista kiinteistöistä tehtäisiin kuitenkin vasta kahden sopimusvuoden jälkeen, siihen asti yhtiö toimisi kaupungin tiloissa vuokralaisena. Kiinteistöjen omistuksen osalta päätös on järkevää tehdä vasta Parkkivuoren urheilutalon kunnostuksen toteutuessa ja Länsi-Koskelan koulun mahdollisen purkupäätöksen selvittyä.