Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Puumailaturnaus tenniskonkareiden kunniaksi

TENNIS Mäntän Tennispaviljongin yrittäjänä 15 vuotta toiminut Jari Saarinen kertoo, että puumailaturnaus käytiin tällä kertaa mänttäläisten tenniskonkareiden Lauri Vuohelaisen ja Tapio Nesteen kunniaksi. Vuohelainen täytti 70 vuotta 12. heinäkuuta ja Neste 17. kesäkuuta. Yleisurheilijana tunnettu Vuohelainen kertoo pelanneensa tennistä 16-vuotiaasta saakka. –  Tennishän on hyväksi sydämelle, se on intervalliharjoittelua, pelin aikana tulee liikuttua parin kilometrin verran. Tosin tällainen nelinpeli sopii tässä iässä paremmin, kertoo Vuohelainen. Tasavuosikymmenistään opettajana työuransa tehnyt Vuohelainen kertoo, että kun 70-vuotiskortteja alkoi tulla, hän mietti ovatko kortit varmasti tulleet oikeaan osoitteeseen, kun ei yhtään tunnu 70-vuotiaalta. Kauppakulma Siltalan kauppiaana Mäntässä Tapio Neste työskenteli 37 vuotta. Nesteen mänttäläiset tuntevat aktiivisena liikkujana, lajissa kuin lajissa. Hän on muun muassa kaupungin squashmestari. Hän on harrastanut squashin ja tenniksen lisäksi ainakin, lentopalloa, nykyään myös vähän golfia ja osallistunut esimerkiksi Teräsmieskisoihin. Tennistä Neste alkoi pelata vuonna 1978. Tenniksessä viehätti se, että peli on aluksi vaikea. –  Kahdella aloittelevalla pelaajalla peli tahtoo mennä pallojen keräilyksi, mutta kun pallo alkaa elää pelissä, niin enpä tiedä parempaa lajia, kertoo Neste.