Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Katso video: Pauli Simosen havaijinkitara on soinut 50 vuotta

Pauli Simonen oli kahden viikon ikäinen, kun hän lähti evakkoon perheensä kanssa. Matkaan lähdettiin Värtsilästä ja monien mutkien kautta päädyttiin lopulta Mänttään vuonna 1952. Vaiheista ennen Mänttää voisi mainiosti kirjoittaa jutun, mutta nyt kuitenkin puhutaan lähes pelkästään musiikista. – Musiikki ei ole tullut minun elämääni mitenkään sattumalta. Isä soitti haitaria ja hänellä oli oma orkesteri. Myös äiti lauloi ja näytteli, joten kyllä minulla taiteellista taustaa on aika paljon. Itse olin kuuden vanha, kun soitin ensimmäistä kertaa rumpuja isän orkesterissa ja rumpali minusta alun perin piti tulla, mutta ei se ihan niin mennyt, Pauli Simonen kertoo. Simonen muistaa olleensa kolmentoista tai neljäntoista vuoden ikäinen, kun naapurin poika Pättiniemessä esitteli hänelle ja naapuruston muille pojille itse rakentamaansa levysoitinta. Erään levyn aikana Simonen havahtui ja alkoi kysellä, mikä ihme soitin siinä levyllä oikein soittaa. – Katsoimme levyn etiketistä mitä siinä luki ja olimme edelleen yhtä tietämättömiä asian suhteen. Siinä nimittäin luki Tiger Shark ja Hawaiianguitar . No, eihän meistä kukaan ymmärtänyt englantia, mutta aika pian saimme selvitetty, että kyseessä oli havaijinkitaralla soitettu legendaarinen Tiikerihai . Se oli minun ensi kosketukseni tuohon soittimeen, eikä se sen koommin jättänyt minua rauhaan, Pauli Simonen muistelee ensikokemustaan kyseisestä soittimesta 1954. Legdenda saapui Keuruulle Aika pian tämän jälkeen saatiin kuulla myös ensimmäisten suomalaisten soittamaa musiikkia tällä instrumentilla. Simosen muistin mukaan alan kotimainen legenda Onni Gideon levytti tuon samaisen Tiikerihain jo kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1956. – Aloin siihen aikaan kuuntelemaan aktiivisesti Lauantain toivottuja , joka oli siihen aikaan suurin piirtein ainoa kevyttä musiikkia soittava ohjelma. Samalla koetin soitella kappaleita omalla kitaralla. Sitten kului vuosia, ennen kun asia taas alkoi edetä, Simonen selvittää. Vuonna 1957 Simonen seurusteli nykyisen vaimonsa Leila Simosen kanssa ja kun hän sai kuulla, että Onni Gideonin orkesteri oli tulossa soittamaan Kassinharjun lavalle Keuruun Kalettomaan, oli sinne pakko päästä tanssimaan. Sinne mentiin, muttei saanut tuleva rouva Simonen sillä kertaa paljon tanssia. – Alussa Gideon soitti kontrabassoa, joka oli hänen pääsoittimensa, mutta sitten hän otti polviensa päälle havaijinkitaran. Silloin näin sen ensimmäistä kertaa luonnossa ja ajattelin, että tuollaista kun oppisi joskus soittamaan. Tanssiminen jäi silloin aika vähiin, Simonen muistaa. Spede Show muutti suunnan Homma jäi sillä kertaa siihen, mutta vähän myöhemmin hän liittyi Veikko Rikkosen orkesteriin ja siitä alkoi bändiura basistina vuonna 1966. Kaikkiaan Simonen soitti tässä yhtyeessä kahdeksan vuotta. Koko ajan Havaijinkitara pyöri mielessä. – Taidettiin elää vuotta 1968, kun kerran katselin Spede show :ta. Siinä Spede Pasanen otti tavallisen akustisen teräskielisen kitaran syliinsä ja alkoi soittaa havaijilaismusiikkia. Silloin minulla välähti ja huikkasin vaimolle, että mullahan on ihan samanlainen kitara. Ei siinä mennyt kuin pieni tovi kun aloin soittaa samanlaisia soundeja omalla kitaralla Simonen sanoo. – Ensin piti kuitenkin ostaa paikallisesta Hännisen musiikkiliikkeestä hiotut kielet ja slidiksi kutsuttu messinkikappale, jota liikutetaan kielillä. Se on kaikkein oleellisin kapine oikean soundin saamiseksi, Simonen selventää. Oma orkesteri keikkailee edelleen Siitä voidaan katsoa hänen uransa Havaijinkitaristina alkaneen ja parin viikon harjoittelun jälkeen hän alkoi esittää tätä musiikkia myös Rikkosen orkesterissa. Ensimmäiset kappaleet kuultiin keikalla Pohjaslahdella. – Homma alkoi kiinnostaa niin paljon, että oli pian hankittava ihan oikea havaijinkitara. Hännisen liikkeen kautta sekin löytyi tilaamalla, ja sama kitara minulla on edelleen. Tästä tapahtumasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta, kertoo Simonen. Varsinaista opastusta kyseisen instrumentin soittamiseen ei tahtonut löytyä mistään, joten eteenpäin piti mennä kyselemällä eri paikoista ja kerätä tiedonmuruista kasaan niin paljon tietoa ja oppia kuin mahdollista. Havaijinkitaran soundi ei koskaan kasvanut suureksi kansanviihteeksi. Eniten sitä kuunneltiin 1950-luvuilla ja 1960-luvuilla, ja 1970-luvulla sen soittaminen alkoi hiipua. Pauli Simonen on jaksanut soittaa uskollisesti läpi vuosikymmenten, ja edelleen havaijinkitaraa on mahdollisuus kuulla hänen nykyisen orkesterinsa Taotun Sydämen keikoilla. Hän tekee myös satunnaisesti omia keikkoja pelkästään havaijinkitaran kanssa. Taotun Sydämen jokaisella keikalla soitetaan ainakin muutama ikivihreä havaijinkitarakappale, ja aivan varmasti soi Tiikerihai . Soi iltakellot Tiikerihai