Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

”Musiikissa pitää olla läsnä”

Lahdessa asuva Anna Kaisa Iitti , 52, aloitti tänä syksynä Oriveden Seudun Kansalaisopiston Juupajoella kokoontuvan Laulun Lumo -kuoron kuoronjohtajana. Takana on vasta muutamat yhteiset harjoitukset. Hän teki 12 vuoden uran kanttorina, mutta jäi kirkon virasta pois muutama vuosi sitten. Hän on koulutukseltaan musiikin maisteri, jonka instrumenttitaitoihin kuuluvat urut, piano, vapaa säestys, laulu, nokkahuilu, kuoronjohto ja ukulele. Hän on johtanut useita kuoroja, muun muassa Puumalassa, Lahdessa, Punkalaitumella, Sulkavalla, Salossa, Ranualla, Piippolassa ja Haapavedellä sekä opettanut musiikkikoulussa. Hänellä on tällä hetkellä tällä seudulla Laulun Lumon lisäksi johdettavanaan Oriveden Naislaulajat sekä kahdeksan piano-oppilasta. Laulun Lumoa uuden kuoronjohtajan on vielä vaikea arvioida, se ei ole kansanmusiikkikuoro, eikä kirkkokuoro, ennemmin monipuolinen sekakuoro. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kuorolaulu vaatii läsnäoloa ja kuuntelua Kuoronjohtajana Iitti kertoo olevansa ennen muuta kuunteleva johtaja, jolle kuoron sointi ja ilmaisu ovat hyvin tärkeitä. – Toivoisin että saisin kuorolaiset kuuntelemaan ja pysähtymään, hyvä kuoro on sellainen, joka soi hyvin, se onnistuu vain läsnäolon ja kuuntelun kautta, kertoo Iitti. Kova vauhti ja jatkuva eteenpäin meno saattavat olla este tälle. Kuoron pitäisi olla hereillä joka hetki, olla siinä hetkessä, missä kulloinkin ollaan. Kuoroharjoituksissa ei pitäisi leipääntyä, sen paremmin kuorolaisten kuin johtajankaan. – Kuoronjohtajan tehtävänä on pitää kuoro hereillä ja tarjota yllätyksiä, sanoo Iitti. Hän kertoo, että kuorolaulu on kurinalaista ja systemaattista, mutta siinä täytyy olla luovuutta, sen tulee olla elossa koko ajan. – Musiikissa pitää olla läsnä, hereillä ja tietoinen, siihen pyrin, kertoo Iitti. Juupajoen Laulun Lumolla on tänä vuonna juhlavuosi, kuoron perusti Leena Mäkelä 10 vuotta sitten ja johti sitä tähän kesään asti. Kuorolaisista Malla Heinonen sanoo: – Me tehdään mitä tykätään ja saadaan aikaan mahtava soundi. Niin kuorolaisten kuin kuoronjohtajan toive on, että mukaan tulisi lisää laulajia, varsinkin miehiä toivotaan mukaan. Tällä hetkellä mukana on kolme miestä. ”Kuoroharjoituksissa ei pitäisi leipääntyä, sen paremmin kuorolaisten kuin johtajankaan.” Anna Kaisa Iitti Laulun Lumon kuoronjohtaja