Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Asiakkaiden vähyys sulkee Paavolakodin Vilppulassa – Kaikille asukkaille löytyi uusi hoivapaikka

Ikäihmisten asumispalveluita tuottanut Paavolakoti sulkee ovensa toukokuun lopussa. Paavolakodin vastaaja hoitaja, lähiesimies Piia Lampinen kertoo toiminnan loppuvan, koska asiakkaita ei ole riittävästi. – Kilpailu on alalla kovaa eikä mikään yritys toimi, jos ei ole rahaa. Meille ei vaan enää riittänyt asiakkaita, Lampinen toteaa. Lampisen mukaan ikäihmisten asumispalveluiden kilpailun kiristymiseen on vaikuttanut myös Mänttä-Vilppulan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisulkoistus. Arjessa-konserniin kuuluneen Paavolakodin viimeiset asiakkaat siirtyivät uusiin hoivapaikkoihin perjantaina 24. toukokuuta. Lampisen mukaan kaikille Paavolakodissa asuneelle 13 asiakkaalle on löytynyt uusi paikka joko Mäntänvuoren Terveyden yksiköistä tai ulkopaikkakuntalaisille heidän omista kotikunnistaan. Työntekijöitä Paavolakodilla on parhaimmillaan ollut 15–20, mutta viime vuoden aikana määrä on vähentynyt jonkun verran. – Kaikille tänä vuonna meillä olleille vakituisille työntekijöille Arjessa-konserni on tarjonnut mahdollisuutta siirtyä konsernin Keuruulle avautuneeseen uuteen yksikköön vanhoina työntekijöinä, Lampinen sanoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Lampisen mukaan hoiva-alalla on tällä hetkellä suuri työvoimapula ja hän uskoo, että kaikki heidän työntekijänsä, jotka haluavat työllistyä, varmasti työllistyvät. Apua, ohjausta ja hoivaa päivittäisessä elämässään tarvitseville ikäihmisille suunnattu Paavolakoti ehti toimia Mäntässä ja Vilppulassa yhteensä 22 vuotta. Toiminta alkoi vuonna 1997 Mäntässä ja vuonna 2004 avattiin Vilppulaan toinen toimipiste. Vuonna 2008 toiminta siirtyi kokonaan Vilppulaan ja silloin paikkamäärä tuplaantui.